Eduskunnan kuntoutusverkosto pitää yhteistyön tiivistämistä välttämättömänä työllisyydenhoidossa ja sen uudistuksissa.
Kuntoutussäätiön kehittämä toimintamalli tähtää siihen, että perheet saavat puheen ja kielen haasteisiin tukea tarpeeksi varhain ja yhdenvertaisesti.
Osuvuutta työmarkkinoille -hanke tukee työnantajia ja työnhakijoita pääkaupunkiseudulla ja Seinäjoella
Kuntoutussäätiön ja Valo-Valmennusyhdistyksen uudessa hankkeessa autetaan työnhakijoita ja työnantajia kohtaamaan.
Pilotoimme Toimintakykyä ikääntyneille – Työkykyä työntekijöille (TOTY) -hankkeessa toimintamallia, jossa täsmätyökykyiset sote-ammattilaiset koulutetaan toteuttamaan hyvinvointialueiden ikääntyneiden arkikuntoutusta.
Monialaisella yhteistyöllä sujuvampia työllistymispolkuja – TEKO-hanke yhdistää yksilölliset tarpeet ja palvelut
Juuri käynnistynyt TEKO-hanke tuo yhteen laajan joukon toimijoita – hyvinvointialueet, työllisyysalueet, valtion ja kuntien organisaatiot, kolmannen sektorin toimijat sekä työelämän ja asiakkaiden edustajat.
Suomen väestön ikääntyessä työllisyysasteen nostaminen on tärkeämpää kuin koskaan. Työhön pääsy ei kuitenkaan ole kaikille itsestäänselvyys. Kolmannen sektorin toimijat, kuten järjestöt ja säätiöt, tarjoavat ratkaisevaa tukea niille, joiden työllistyminen on haastavaa. Tämä tuki voi tarkoittaa työ- ja toimintakyvyn vahvistamista, työvalmennusta tai jopa työllistämistä räätälöityihin tehtäviin.
Tutkimme työttömien sairauspäivärahalle siirtymistä helpottavia ja vaikeuttavia tekijöitä. Kysely työttömyyttä kokeneille on nyt auki!
Oletko ollut viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana työttömänä työnhakijana ja ollut työttömyyden aikana sairaana yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa? Osallistu lyhyeen kyselytutkimukseen!
Oletko sosiaali- tai terveysalan ammattilainen, jolla työkyky on alentunut ja haluaisit tehdä työtä ikääntyneiden parissa kiireettömässä aikataulussa? Jos vastasit kyllä, niin olet etsimämme henkilö!
Näin onnistut mielenterveyshaasteiden jälkeisessä työhön paluussa – työyhteisön tuki ratkaisevassa roolissa
Mielenterveyden häiriöiden yleistyminen ja niistä johtuvat työkyvyttömyysjaksot herättävät huolta kansallisesta hyvinvoinnista. Tilanne vaatii toimia niin yksilötasolla kuin työelämän rakenteissa. Työyhteisön rooli korostuu erityisesti silloin, kun työntekijä palaa pitkältä sairauslomalta.
Digipajan joulukuun tervehdys – marraskuussa tutustuimme järjestöjen palveluihin ja erilaisiin ammatteihin
Harmaa marraskuu on hyvästelty ja koko Digipaja on valmis loppuvuoden vilinään ja joulun ajan odotukseen.