Uutiset

Vuosi 2022 oli onnistunut Kuntoutussäätiössä

Julkaistu
3.4.2023

Kuntoutussäätiössä vuosi 2022 oli onnistunut toiminnallisesti ja taloudellisesti. Työntekijöiden työhyvinvointi oli hyvä ja sairauspoissaolot laskivat.

Säätiö jatkoi osana strategiaa sisäisten osaamiskeskusten vahvistamista ja toteuttamista. Näitä ovat Arvioinnin osaamiskeskus ja Oppimisen tuen keskus. Vuoden aikana valmisteltiin uutta yhteisötalouteen ja sosiaalisiin innovaatioihin keskittyvää osaamisaluetta sekä sen organisointia.

Säätiön kaikki toiminnat olivat taloudellisesti tasapainossa.

Säätiön työntekijöiden työhyvinvointi oli hyvällä tasolla

Säätiön työntekijöiden sairauspoissaolopäivät laskivat edellisvuoden kuudesta päivästä neljään päivään työntekijää kohti. Tules-poissaoloja ei ollut lainkaan 2022.

Kuitenkin säätiön työntekijöiden terveysprosentti laski. Tämä vastaa kansallista trendiä. Työntekijöiden arvio omasta työkyvystään oli hyvä.

Kuntoutuspalveluissa haettiin uutta ja toteutettiin kehittämisympäristövisiota

Yksikössä haettiin aktiivisesti myös uusia innovointi- ja palveluiden tuottamisen mahdollisuuksia.

Kehittämisympäristövision mukainen yhteistyö tutkimus- ja kokeiluyksikön sekä palveluiden välillä kasvoi edelleen. Kuntoutuspalveluiden työntekijöitä osallistui aktiivisesti hankehakuihin sekä hankkeiden ja koulutusten toteuttamiseen.

Kuntoutuspalvelut tuottivat ylijäämäisen tuloksen.

Tutkimus- ja kokeiluyksikön volyymi kasvoi

Tutkimus- ja kokeiluyksikkö menestyi erinomaisesti hauissa. Jätettyjen tarjousten läpimenoprosentti oli lähes 70.

Palvelutoiminnassa kehitettiin arviointeja, koulutusta ja psykologipalveluja. Järjestöarvioinnin osaamiskeskus muutettiin Arvioinnin osaamiskeskukseksi. Säätiöön perustettiin arviointipäällikön ja markkinointiviestijän tehtävät. Toiminnan volyymi kasvoi ja toiminta oli kannattavaa.

Säätiö oli aktiivinen edunvalvoja ja vaikuttaja

Kuntoutussäätiö oli aktiivinen edunvalvonnassa ja vaikuttamisessa. Yleisavustetussa toiminnassa laadittiin lähes 20 lausuntoa, vetoomusta ja kannanottoa sekä osallistuttiin kuuteen edunvalvontaryhmään ja toimikuntaan.

Kuntoutussäätiö oli edustettuna seitsemän yhteisön hallinnossa edistäen ihmisten työ- ja toimintakykyyn liittyvää kehittämistä.

Näkyvyys kasvoi

Kuntoutussäätiön some-seuraajien määrä kasvoi ja säätiön some-päivitysten tavoitettavuus on kaksinkertaistunut vuodesta 2019. Päivitysten tavoittavuus oli vuonna 2022 lähes kuusi miljoonaa näyttökertaa.

Liikevaihtotavoite ei toteutunut mutta toiminta oli kannattavaa

Liikevaihtotavoite oli 3,4 miljoonaa euroa, ja toteutunut liikevaihto reilut kolme miljoonaa euroa. Tilikauden ylijäämä oli reilut 124 000 euroa.

Säätiön talouden avaintunnusluvut pysyivät vahvoina. Säätiön omavaraisuusaste ja maksuvalmius olivat tilinpäätöshetkellä erinomaisia. Kuntoutussäätiö on velaton.

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!