Tuore Kuntoutussäätiön ja Maria Akatemian toteuttama tutkimus osoittaa, että lähisuhdeväkivallan sovittelu toimii pääsääntöisesti hyvin. Sovitteluun osallistutaan vapaaehtoisesti, sovitteluprosessi koetaan useimmiten onnistuneeksi ja sen lopputulos oikeudenmukaiseksi. Sovittelusta saadaan myös välineitä väkivallan ehkäisyyn. Lähisuhdeväkivallan sovittelua on kuitenkin tarpeen kehittää edelleen. Sovittelua pitäisi koulutuksen avulla kehittää niin, että väkivallan moninaisuus ja luonne huomioidaan aiempaa paremmin. Lisäksi sovittelusopimusten hyödyntämistä, sovittelun vaikutusten seurantaa ja sovittelun yhteyttä tukipalveluihin tulisi vahvistaa.
Tutkimus toteutettiin osana valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaa ja sillä selvitettiin lähisuhdeväkivallan sovittelun yleisiä piirteitä sekä osapuolten kokemuksia sovitteluprosessista ja sen vaikutuksista. Aineistoina olivat THL:n ylläpitämä SOPU-tietokanta sekä lähisuhdeväkivallan sovitteluun osallistuneiden haastattelut ja kysely.
– Oli hienoa, että saimme kaikilta Suomessa toimivilta sovittelutoimistoilta luvan käyttää SOPU-tietokantaan kerättyä aineistoa ja lähes kaikki toimistot myös kertoivat sovitteluun osallistuneille mahdollisuudesta osallistua tutkimukseen ja osallistuivat tutkittavien rekrytointiin, toteaa tutkimuksen vastuututkija, johtaja Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiöstä.
Tutkimus liittyi pääministeri Marinin hallitusohjelman tavoitteeseen vähentää oikeudenkäyntien määrää sovittelumenettelyjä lisäämällä ja arvioida lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkamista.
Pääset lukemaan tutkimuksen raportin tästä.
Sovittelu konfliktinratkaisun menetelmänä perustuu restoratiiviseen oikeuteen, jonka lähtökohtana on ajatus siitä, että rikoksen osapuolten tulisi olla aktiivisia konfliktin selvittämisessä. Restoratiivisessa oikeudessa on keskeistä, että ulkopuolinen sovittelija auttaa osapuolia löytämään heitä tyydyttävän ratkaisun soviteltavaan konfliktiin. Rikos- ja riita-asian luonteesta riippuen soviteltava asia voi edetä joko tuomioistuinkäsittelyyn tai ei.
Tutkimuksessa tarkasteltiin nimenomaan lähisuhdeväkivaltaan liittyvää sovittelua. Lähisuhdeväkivallasta puhutaan, kun väkivaltaa tehnyt ja sen uhri ovat tai ovat olleet keskenään läheisessä suhteessa, kuten parisuhteessa tai lähisukulaisuussuhteessa. Väkivalta voi olla hyvin moninaista, esimerkiksi fyysistä, henkistä tai taloudellista. Rikoksentekijän ja uhrin läheinen suhde tekee tilanteesta usein ristiriitaisen ja aiheuttaa molemmissa monenkirjavia tunteita. Lähisuhdeväkivallalle ominaista on myös toistuvuus ja se, että väkivalta tulee viranomaisten tietoon vasta jatkuttuaan pidempään. Lähisuhdeväkivaltaan liittyvien erityispiirteiden takia näiden tapausten sovitteluun vaaditaankin erillinen täydennyskoulutus ja prosessi eroaa hieman muiden tapausten sovittelusta.
Suurin osa tutkimuksessamme haastatelluista tai kyselyyn vastanneista oli saanut hyvin tietoa sovittelusta, eikä kukaan ollut kokenut painostusta osallistumiseen. SOPU-aineisto osoittaa, että mahdollisuutta sovittelusta kieltäytymiseen tai keskeyttämiseen käytetään.
– Vastanneet kokivat sovitteluprosessin pääsääntöisesti onnistuneeksi ja sovittelijat taitaviksi ja puolueettomiksi. Lähes kaikki pitivät hyvänä, että heidän tapaustaan soviteltiin, ja suosittelisivat sovittelua muille vastaavassa tilanteessa oleville. Sovittelun lopputulokseen oltiin lähes aina tyytyväisiä. Sovittelun vaikutukset elämään olivat myönteisiä ja väkivallan kerrottiin loppuneen tai vähentyneen tutkimuksen seuranta-aikana, joka oli noin 1–3 kk, kertoo johtaja Riikka Shemeikka.
Pieni osa tutkimukseen osallistuneista oli sovitteluun tyytymätön ja koki lopputuloksen epäoikeudenmukaiseksi. Puutteita koettiin sovittelijoiden kyvyssä ohjata prosessia tai toisen osapuolen vastuunotossa.
Tutkimuksessa tuomme esille, että lähisuhdeväkivallan sovittelun roolia tulisi tarkastella ja kehittää laajemmin osana väkivaltaa ehkäisevää työtä ja palveluverkostoa. Sovittelussa osallistujille kerrotaan erilaisista tukipalveluista, mutta tulosten mukaan osapuolet hakeutuvat palveluihin heikosti.
– Sovittelu voidaan nivoa tiukemmin väkivallan ehkäisytyöhön sovittelijoiden koulutusta kehittämällä, tarvittaessa sovittelutapaamisten määrää lisäämällä sekä sovittelusopimuksen kirjaamistapoja kehittämällä. Mahdollisuus tukipalveluihin ohjaamiseen tulisi liittää myös sopimuksen seuranta-aikaan. Lisäksi sovittelutoiminnan ja eri tukipalvelujen tuottajien, mukaan lukien järjestöjen, yhteistyötä tulisi vielä vahvistaa, esittää johtava asiantuntija Maria Lindroos Maria Akatemiasta.
Samalla on hyvä tehdä selvemmin näkyväksi ja tarkastella rikosoikeudellisen prosessin ja sovitteluprosessin rinnakkaisuutta ja toisiinsa kytkeytymistä. Sovitteluun osallistuneiden pitkän aikavälin kokemuksista sekä sovittelun hyödyistä ja vaikutuksista pitäisi kerätä tietoa systemaattisesti esimerkiksi seurantakyselyillä. Näin saataisiin selkeämpi kuva lähisuhdeväkivallan tilanteesta ja sovittelun yhteydestä väkivallan päättymiseen sekä oikeudenkäynteihin.
Lisäksi tulisi lisätä eri toimijoiden, mukaan lukien sovittelijoiden, koulutusta lähisuhdeväkivallan dynamiikan sekä tapausten ja osapuolten moninaisuuden huomioimiseen sovitteluprosessissa. Tutkimuksessa annetaan myös suosituksia SOPU-tietokannan kehittämiseen ja aiheeseen liittyvän tutkimustoiminnan edistämiseen.
Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2021 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.
Hankkeen vastuututkija, johtaja Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö, p. 044 7813102, etunimi.sukunimi@kuntoutussaatio.fi ja hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, erityisasiantuntija Saija Sambou, oikeusministeriö, p. 0295 150 352, etunimi.sukunimi@gov.fi
Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.
