Uutiset

Palkkatukiuudistusta koskeva hallituksen esitys kaipaa vielä muutoksia

Julkaistu
1.11.2022

Hallituksen esitys muun muassa palkkatukeen kohdistuvista uudistuksista kaipaa vielä muutoksia. Erityisesti kauppavaikutusten määrittely eli palkkatukityön vaikutukset taloudelliseen kilpailuun on edelleen epäselvä. Se sisältää monia tulkinnanvaraisuuksia.

Myös kaikista heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten tilanne heikkenee, mikäli uudistukset tulevat esitetyllä tavalla voimaan.

Kuntoutussäätiö katsoo, että taloudellisen toiminnan rajaamisen sijaan Suomen tulisi soveltaa sellaista Euroopan Unionin yleistä linjaa, joka mahdollistaa kaiken kokoisille yhteiskunnallisille ja sosiaalisille yrityksille toimintaedellytykset julkisten tukien hyödyntämisessä.

Yhteiskunnallisia yrityksiä tarvitaan myös Suomessa erilaisten sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Näistä tärkeä osa-alue on osatyökykyisten työllistäminen. Yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä tulisi pikemminkin vahvistaa kuin heikentää.

Siirtymäaika välttämätön

Mikäli hallituksen näkemys valtiontukisääntelyn tulkinnasta jää kuitenkin voimaan, Kuntoutussäätiö pitää välttämättömänä siirtymäaikaa.

Perusteltua olisi, että laki 100 prosentin palkkatuen osalta astuisi voimaan vasta 1.1.2025 alkaen, samanaikaisesti kun työllisyydenhoidon järjestämisvastuu siirtyy pysyvästi kunnille.

Osatyökykyisten henkilöiden palkkaamista koskevat muutokset tarkoituksenmukaisia

Kuntoutussäätiö pitää tarkoituksenmukaisina muutoksia osatyökykyisten henkilöiden palkkaamisessa. On hyvä, että tukea korotettaisiin nykyisestä 50 prosentista 70 prosenttiin alentuneesti työkykyisen henkilön palkkaamisessa. Muutos lisää parhaimmillaan työnantajien motivaatiota rekrytoida osatyökykyisiä.

Kuntoutussäätiö katsoo myös, että osatyökykyisen henkilön palkkaamisessa sovellettava 10 kuukauden alkujakso on tarkoituksenmukainen. Se, ettei palkkatuen saaminen edellyttäisi rekrytointivaiheessa tuottavuuden aleneman arviointia, voi nopeuttaa työllistymistä.

Hallituksen esitystä on muutettu sen osalta, miten pian työantaja voi saada palkkatukea uudestaan samalle työntekijälle. Kuntoutussäätiö ei pidä tarkoituksenmukaisena lopulliseen hallituksen esitykseen jätettyä kolmen vuoden aikarajaa. Työnantaja ei voisi saada palkkatukea saman henkilön työllistämiseen ennen kuin edellisen palkkatukijakson päättymisestä on kulunut kolme vuotta. Kuntoutussäätiö katsoo, että palkkatukea tulisi voida käyttää myös uudestaan saman henkilön palkkaamiseen ilman väliaikoja.

Kuntoutussäätiö pitää tärkeänä, että palkkatukijaksojen tulee olla riittävän pitkiä hyötyjen ja vaikutusten aikaansaamiseksi.

Tutkittua tietoa palkkatuen vaikutuksista tarvitaan lisää

Kuntoutussäätiö katsoo, että tutkimuksellinen näyttö palkkatuen vaikutuksista on hajanaista ja osittain puutteellista. Tutkimuksellista näyttöä tarvittaisiin lisää. Palkkatuen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta arvioitaessa on syytä huomioida vaikutukset laaja-alaisesti.

Tutkimuksissa on esitetty, että palkkatukiohjelmat voivat antaa erityisen haavoittuville ryhmille työmahdollisuuksia ja jopa ehkäistä nuorisorikollisuutta.

Mikäli vaikuttavuusmittarina käytetään pelkästään työllistymistä ja nimenomaan työllistymistä avoimille työmarkkinoille, jää kuva palkkatuen kokonaisvaikuttavuudesta vajaaksi. Palkkatuella tavoitellaan myös muita inhimillisiä vaikutuksia, kuten muutoksia ihmisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja sosiaalisessa osallisuudessa.

Kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset menettävät uudistuksessa

Kun monen järjestön ja säätiön mahdollisuudet palkata palkkatuella työntekijöitä heikkenevät, eivät kaikki löydä korvaavia työmahdollisuuksia avoimilta markkinoilta. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä joutuu paikkaamaan ja sen vastuulle jää myös rahoittaa näitä väliinputoamisia.

Työelämäosallisuudella on lukuisia myönteisiä vaikutuksia ihmisten työ- ja toimintakykyyn sekä sosiaaliseen osallisuuteen. Se mitä palkkatuen uudelleen suuntaamisessa säästetään, joudutaan todennäköisesti maksamaan sosiaali- ja terveydenhuollon kohonneissa kustannuksissa.

Lue lausuntomme kokonaisuudessaan tästä (pdf).

No items found.