Kuntoutussäätiö painottaa erilaisten tukitoimien ja palveluiden tarjoamista perustettavan Työkanava Oy:n osatyökykyisille työntekijöille. Kuntoutussäätiö katsoo, että yhtiön on perustehtävänsä mukaisesti tärkeää tukea työntekijöitään heidän työkyvyn haasteissaan.
Henkilökohtaisella, räätälöidyllä tuella, työhönvalmennuksella ja työnmuokkauksella on tutkimusten mukaan myönteisiä vaikutuksia osatyökykyisten työllistymiseen ja työssä jatkamiseen. Näitä koskevaa osaamista ja palveluita voidaan hankkia asiaan erikoistuneilta järjestöiltä, säätiöiltä ja yhteiskunnallisilta yrityksiltä.
Kuntoutussäätiö oli eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kuultavana 10.11.2021 ja jätti kirjallisen lausuntonsa Työkanava Oy:n perustamiseen liittyvästä lakikokonaisuudesta.
Kuntoutussäätiön mielestä Työkanava Oy tarvitsee systemaattiset tavat kehittää osatyökykyisten osaamista. Jatkuva oppiminen kuuluu kaikille. Säätiö katsoo, että Työkanava Oy:n työpaikat voidaan ymmärtää jatkuvaa oppimista mahdollistaviksi oppimisympäristöiksi. On tärkeää, että Työkanavan palvelukseen työllistyvillä on mahdollisuuksia mm. näyttöjen antamiseen ja tutkinnonosien suorittamiseen.
Kuntoutussäätiö toi esille lausunnossaan myös, että sen mielestä Työkanava Oy:n toimintaa ja markkinaehtoista palveluiden hinnoittelua tulee tarkastella säännöllisesti.
Säätiön mielestä neuvottelukunnan perustaminen tukemaan Työkanava Oy:n toiminnan seurantaa ja arviointia on tarkoituksenmukaista. Kuntoutussäätiö esittää neuvottelukunnalle myös kehittämistehtävää.
Kuntoutussäätiön lausunto (pdf).Kuntoutussäätiön esitys (pdf).
Soile Kuitunen
Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja
soile.kuitunen@kuntoutussaatio.fi