Uutiset

Kuntoutussäätiö jätti vastauksensa kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelmaan STM:lle 1.12.2020

Julkaistu
2.12.2020

Kuntoutussäätiö painotti muun muassa kuntoutuksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (tki) ja tätä koskevan strategisen ohjauksen vahvistamista. Säätiö korosti, että kuntoutusalan tki-toimintaa harjoitetaan Suomessa paitsi korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa myös järjestöissä ja säätiöissä. Lisäksi yrityksillä on merkittävää kuntoutuksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohanketoimintaa.Säätiö pitää tarkoituksenmukaisena ja hyvänä laajapohjaisen kehittämisfoorumin toiminnan käynnistämistä tukemaan kuntoutuksen tki-toimintaa.Kuntoutuksen uudistamiskomitean mietinnössä ehdotettiin, että järjestöt integroidaan asiakkaiden kuntoutumisen prosessiin asiakassuunnitelmien avulla. Kuntoutusuudistuksen toimeenpanossa tulee selvittää asiakassuunnitelman sitovuus niin, että integraatio on mahdollista toteuttaa. Järjestöt tulee nähdä kuntoutumisen asiantuntijoina, vertaistukijoina ja kehittäjinä osana asiakkaan kokonaisvaltaista kuntoutumisen prosessia.Säätiö peräänkuulutti kuntoutuksessa ja erityisesti osatyökykyisten työllistymisessä myös laajempaa yhteiskuntapoliittista näkökulmaa. Osatyökykyisten työllistyminen on yksilöihin ja sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteisiin liittyvä asia, mutta myös laajempi työllisyys-, koulutus-, vammais- ja elinkeinopoliittinen kysymys, mikä edellyttää laajapohjaista yhteistyötä eri ministeriöiden kesken.Yhteisötalous on tärkeä näkökulma osatyökykyisten työllistymisen kannalta. Esimerkiksi yhteiskunnallista yritystoimintaa on Suomessa varsin mittavasti, mutta sen roolia ja mahdollisuuksia osatyökykyisten työllistämisessä ei vielä riittävästi tunnisteta.Säätiö otti kantaa myös kuntoutuksen toimintamalliin, suunnitteluun, järjestämiseen ym. kyselyssä esitettyihin teemoihin.STM pyysi marras-joulukuussa 2020 keskeisiltä kuntoutusalan toimijoilta kommentit kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelmaan. Säätiön vastaukset voi kokonaisuudessaan lukea pdf-muodossa. Kuntoutussäätiö osallistui myös toimintasuunnitelman kommentointitilaisuuteen kuntoutusalan keskeisille toimijoille.

Yhteystiedot

Soile KuitunenToimitusjohtaja, valt.tri.Kuntoutussäätiösoile.kuitunen@kuntoutussaatio.fi044 7813 117

No items found.

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!