Kuntoutussäätiö jätti 19.10. lausuntonsa hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä lain muutoksiksi ehdotetaan muun muassa korvausajan lyhentämistä esimerkiksi kansainvälistä suojelua saaville järjestettyjen palvelujen järjestämisestä maksettavien laskennallisten korvausten kohdalla ja käyttämättä jääneen tapaamisen tulkkauskustannusten perimistä asiakkaalta.
Kuntoutussäätiö ottaa esille lausunnossaan, että korvausajan lyhentäminen voi heikentää kotoutumista tukevia palveluita ja vaikeuttaa Suomeen kotoutumista. Kotoutumisen vaikeuttaminen iskee erityisesti heikommassa asemassa oleviin ja nuoriin. Alaikäisenä yksin maahan tulleiden aikuistumisen tuen yläikärajaa laskettaisiin 25 ikävuodesta 23:een. Muutos nykyiseen 25 ikävuoden rajaan tehtiin viime hallituskaudella vuonna 2020, joten muutoksen vaikutuksia ei ole mahdollista arvioida kunnolla, minkä vuoksi muutos takaisin toiseen suuntaan on huonosti perusteltu.
Lue koko lausunto tästä (pdf).