Uutiset

Järjestöarvioinnin osaamiskeskuksen vuosi 2021

Julkaistu
20.1.2022

Kuntoutusäätiön Järjestöarvioinnin osaamiskeskuksen ensimmäinen toimintavuosi oli vilkas. Järjestöarvioinnin osaamiskeskus aloitti toimintansa 1.1.2021 ja sen tavoitteena on koota, kehittää ja jakaa osaamistaan järjestöjen arviointiin ja kehittämiseen liittyen.

Tukea järjestöjen arviointiin ja palveluiden laadun kehittämiseen

Kuntoutussäätiön Järjestöarvioinnin osaamiskeskuksesta voi tilata räätälöityjä maksullisia arviointi- ja kehittämispalveluita. Lisäksi tukea järjestöjen arvioinnin kehittämiseen on tarjolla osaamiskeskuksessa ARTSI-toiminnan puitteissa ilmaiseksi pienille sosiaali- ja terveysjärjestöille. Osaamiskeskuksen verkkosivuille on myös koottu järjestöjen arviointiin liittyviä julkaisuja, oppaita ja työkaluja.

– Järjestöarvioinnin osaamiskeskuksen ensimmäinen toimintavuosi lähti vauhdilla liikkeelle vankan asiantuntemuksen ja laajojen verkostojemme ansiosta. Osaamiskeskuksen osaaminen nojaa säätiön monipuoliseen ja pitkään perinteeseen järjestöjen arvioinnin ja kehittämisen parissa, toteaa johtaja Riikka Shemeikka.

Vuosi 2021 lukuina

Vuosi 2021 toi mukanaan paljon uusia yhteistyökumppaneita ja innostavia avauksia osaamiskeskukselle. Ensimmäisen toimintavuoden aikana toteutimme yhteensä 19 koulutusta ja puheenvuoroa, joissa oli yhteensä 451 osallistujaa sekä 11 erilaista konsultointia ja työpajaa, joihin osallistui yhteensä 83 henkilöä. Artsi-toiminnan osalta kohtaamisia oli yhteensä 361 vuoden 2021 aikana. Näitä tilaisuuksia oli toteuttamassa meiltä Kuntoutussäätiöstä yhteensä 10 arvioinnin, kehittämisen ja koulutuksen asiantuntijaa.

On ollut hienoa huomata, että asiantuntemuksemme tunnistetaan ja sille on kysyntää. Järjestöt ovat kääntyneet puoleemme, kun on kaivattu sparrausta vaikutusketjujen ja mittareiden laadintaan tai ollut tarvetta vaikkapa ulkoiselle arvioinnille, kertoo Henna Harju, joka vastaa Järjestöarvioinnin osaamiskeskuksen palveluista.

Uutta tulossa

Järjestöarvioinnin osaamiskeskuksen palveluita päivitetään jatkuvasti järjestöjen tarpeiden mukaan. Tänä vuonna uutena avauksena on strategiatyön tukeen liittyvät palvelut järjestöille. Uutta palvelua on jo pilotoitu ja tietoja tästä palvelutuotteesta löytyy pian Kuntoutussäätiön verkkosivuilta.

Alitalo Erna

Rahoitus- ja TKI-päällikkö, VTM, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!