Uutiset

Eduskuntaan perustettu uusi kuntoutusta käsittelevä verkosto yhteistyössä Kuntoutusverkosto KUVEn kanssa

Julkaistu
22.10.2020

Eduskunnan kuntoutusverkoston perustamiskokous pidettiin 21.10. Puheenjohtajaksi valittiin Noora Koponen (vihr.) ja varapuheenjohtajaksi Matti Semi (vas.). Päivi Opari SOSTEsta toimii verkoston sihteerinä. Verkosto on avoin kaikille kansanedustajille.Kuntoutuksen merkityksen esille nostaminen ja sen aseman parantaminen vaativat eri toimijoiden yhteistyötä. SOSTEn ja Kuntoutusäätiön koordinoima Kuntoutusverkosto KUVE on tehnyt työtä kuntoutujan aseman parantamiseksi vuodesta 2015 lähtien. Tämän 90:stä kuntoutuksen toimijasta koostuvan verkoston aisapariksi on nyt perustettu kansanedustajista koostuva Eduskunnan kuntoutusverkosto. KUVE tarjoaa laaja-alaisen asiantuntemuksensa eduskunnan verkoston käyttöön.Kuntoutus on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Koronaepidemia on nostanut esille oikea-aikaisen kuntoutuksen merkityksen kuntoutujalle. Kuntoutusta ja sen rakenteita kehitetään osana sote-uudistusta. Myös tavoiteltu työllisyysasteen nostaminen ja ihmisten työ- ja toimintakyvyn parantaminen tarvitsevat toteutuakseen laajaa kuntoutuksen keinojen käyttämistä.Lisätietoja antaa SOSTEn erityisasiantuntija Päivi Opari, paivi.opari@soste.fi, p. 040 588 6154.

No items found.

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!