Nuorten osallistumismahdollisuudet ja osallistumisen mahdollisuus – asuinalueella on merkitystä

Miten NEET-nuorten (Not in Education, Employment, or Training) määrää voidaan vähentää? Huoli on aito, mutta ei uusi. Nuorten tilannetta on tänä syksynä pohdittu useammalla foorumilla, esimerkkinä elokuussa ilmestynyt nimekkäiden tutkijoiden selvitys Nuorten osallisuuden edistäminen.

Myös Kuntoutussäätiöllä nuorten osallisuutta on tarkasteltu eri näkökulmista (kts. esim. Työurien pidentämisen yhteistoiminnalliset keinot; Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia; Työelämästä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten sosiaalinen osallisuus erilaisilla aluetyypeillä). Osin näyttää synkältä. Rakennetyöttömien 15-29-vuotiaiden määrä kaksinkertaistui 2000-luvun puolivälistä. Pitkäaikaista toimeentulotukea saavien osuus 18-24-vuotiaista 1,5-kertaistui ja työkyvyttömyyseläkettä saaneiden 16-29-vuotiaiden määrä kasvoi neljänneksen samalla aikavälillä.

Vaikka NEET-nuorten määrän kasvu taittui 2010-luvun puolivälissä, on lopputulema sama: nuoria on enemmän työelämän ja opintojen ulkopuolella kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten.

Se ei tee heistä syrjäytyneitä. Hyvinvointiyhteiskunnassa työelämän ja opintojen ulkopuolella on yhtä lailla ystäviä, rakkautta, mielenkiinnon kohteita, harrastuksia ja vaikutusmahdollisuuksia. Erityisesti jälkimmäisistä pitävät huolta järjestöt. Mahdollisuus harrastaa ja vaikuttaa tulotasosta huolimatta on tärkeä. Kiinnostavan tekemisen lisäksi yhdistys- ja harrastustoiminta voi auttaa rutiinien ylläpitämistä ja tuoda työkokemukseen verrattavaa osaamista ja verkostoja.

Kuntoutussäätiö tarkasteli viime vuonna työllisten ja työttömien tai työkyvyttömien 20–34-vuotiaiden nuorten kokemuksia osallisuudesta maalla, kaupungissa ja kehysalueella. Osa-aikatyöntekijät, perhevapaalla olevat ja opiskelijat poistettiin aineistosta. Vertailu tehtiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämän Alueellinen terveys- ja hyvinvointikyselytutkimuksen avulla ja aineisto koostui 7920 vastaajasta.

Karkeahko vertailu tuotti kiinnostavia havaintoja eri tilanteessa ja erityyppisellä alueilla asuvien nuorten kokemuksista. Tässä muutama tärkeimmistä:

Työelämän ulkopuolella olevat yhtä aktiivisia kuin työssäkäyvätkin

Osallistumisaktiivisuudessa erilaiseen yhdistys ynnä muuhun toimintaan ei työllisten ja työttömien välillä ollut eroa. Työttömät ja työkyvyttömät kertoivat osallistuvansa suurin piirtein yhtä usein erilaiseen toimintaan kuin työssäkäyvätkin. Yksinäisyyttä ei-työlliset kokivat merkittävästi työllisiä useammin. Toisin sanoen ei-työlliset nuoret kokevat osallistuvansa siinä missä muutkin, mutta yhteenkuuluvuutta he kokevat työllisiä nuoria vähemmän. Onko silloin kyse syrjäytymisestä vai syrjäyttämisestä?

Syrjäseuduilla seurakunnan ja vapaamuotoisten harrastusporukoiden merkitys korostui

Kaupungissa vaihtoehtoja on useita, mutta mihin nuoret maalla ja kehysalueilla sitten osallistuivat? Liikuntaseurat ja vapaamuotoiset harrastusryhmät olivat suosittuja kaikilla alueilla. Tämä tulos ei liene yllätys. Sen sijaan se on hyvä muistutus omaehtoisen toiminnan mahdollisuuksien tärkeydestä – kuten tilojen ja välineiden saatavuuden merkityksestä. Maaseudulla myös seurakunnan merkitys ainakin aineistotasolla kasvoi erityisesti työttömien ja työkyvyttömien nuorten naisten osallistumisen kohteena. Tätä tulosta ei kuitenkaan aineiston koon vuoksi voi vielä yleistää.

Asuinalue vaikuttaa osallistumismahdollisuuksiin muutenkin kuin toiminnan tarjonnan näkökulmasta

Vastaajilta tiedusteltiin, minkä vuoksi he eivät ole osallistuneet erityyppiseen toiminaan. Monivalintakysymyksen vaihtoehdoiksi annettiin lomakkeessa ”en koe siihen tarvetta”, ”minua kiinnostavaa toimintaa ei järjestetä lähiympäristössäni”, ”minulla ei ole riittävästi tietoa järjestötoiminnasta lähiympäristössäni”, ”ajanpuutteen takia”, ”huonojen kulkuyhteyksien takia”, ”oma tai läheiseni huono terveydentila tai toimintakyky estää osallistumisen” ja ”muu syy, mikä?”

Erot työssäkäyvien ja ei-työllisten välillä olivat selvät. Ei-työlliset ilmoittivat työssäkäyviä useammin syyksi oman tai läheisen terveyden ja kulkuyhteydet. Myös ”muu syy” korostui ei-työllisillä, mikä saattoi viitata taloudelliseen tilanteeseen, jota ei löytynyt vaihtoehdoista.

Alueella oli merkitystä siihen, miksi työelämän ulkopuoliset eivät osallistuneet järjestettyyn toimintaan. Kehysalueella ja maaseudulla syynä esiintyi useammin kulkuyhteydet. Kaupungissa osallistumattomuuden syynä oli tiedonpuute. Tämä havainto tukee myös Nuorten osallisuuden edistäminen -selvityksessä esille nostettua havaintoa, että vaihtoehtoisia palveluita ja toimintaa nuorille on alueesta riippuen paljonkin, mutta niitä ei aina osata hyödyntää.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella?

Kuntoutussäätiön selvitys oli hyvä muistutus siitä, että työttömyys tai työkyvyttömyys ei tarkoita passiivisuutta. Tämän tarkastelun perusteella työn ulkopuoliseen toimintaan osallistutaan yhtälailla työelämästatuksesta huolimatta.

On suorastaan haitallista viitata työelämän ulkopuolisiin passiivisena ryhmänä ja olla samaan aikaan sokea sille, kuinka paljon lahjakkuutta, ideoita ja tärkeää työtä voi sisältyä ”toimettoman työttömän” arkeen. Passiivisuuden pyörittelyn sijaan on parempi ennemminkin miettiä, miksi työelämän ulkopuolella olevilla yksinäisyyden kokemus korostuu? Kuten Isola ja kumppanit hyvin tiivistävät työpaperissa Mitä osallisuus on? on osallisuus ”jotakin, joka tapahtuu ihmisten välillä katseissa, liikkeissä, kosketuksessa ja kielessä”.

Ollaanko 2010-luvun Suomessa vielä sisäistetty sitä, että työelämän ulkopuolellakin voidaan tehdä arvokasta, jopa arvokkaampaa työtä paremman yhteiskunnan eteen?

Kaikilla alueilla suosittuja olivat vapaamuotoiset harrastusporukat. Uhraamisen arvoinen ajatustuokio on pohtia tilojen ja harrastusvälineiden saatavuutta yksityishenkilön näkökulmasta. Kuntien lisäksi esimerkiksi tilojenjakopalvelut, jotkin kolmannen sektorin toimijat, kirjastot ja asuinyhtiöt ovat kunnostuneet tässä. Kuntoutussäätiölläkin on herätty tarjoamaan omia tiloja lähialueen käyttöön. Lisäksi esille nousivat vapaa-ajan toimintaan osallistumisen edistämisessä suuret pienet esteet, jotka olivat yhteydessä asuinalueeseen. Mitään mullistavia ne eivät olleet, mutta huomionarvoisia, kuten kyytijärjestelyt, tiedonsaanti, osallistumisen taloudelliset kulut. Tuki oman tai läheisen sairauteen. Motivaatiota voitaneen tämän tarkastelun perusteella odottaa omasta takaa.

Kuntoutussäätiön tekemän tarkastelun tulokset on julkaistu osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2016) Osallistuminen, hyvinvointi ja sosiaalinen osallisuus-julkaisua. Julkaisun tarkoituksena on palvella järjestötoiminnan kehittämistä ja auttaa ymmärtämään järjestötoimintaan osallistumisen merkityksiä ihmisille itselleen.

Tutkimuksessa ovat mukana THL, STEA, Kuntoutussäätiö, UKK-instituutti, A-klinikkasäätiö ja Kehitysvammaliitto. Kuntoutussäätiön tutkimustyön mahdollisti Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (ent. RAY).