mielenterveysongelmat
LueUutiset - 15.03.2023Tutkimus: Mielenterveysongelmat heijastuvat opiskelijoilla monelle eri elämänalueelle
Mielenterveysongelmat heijastuvat opiskelijoilla monelle eri elämänalueelle, kertoo Kuntoutussäätiön tuore tutkimus. Tutkimus nostaa esille tarpeen tukea opiskelijoita nykyistä kokonaisvaltaisemmin ja antaa myös suosituksia opiskeluympäristöjen kehittämiseen tästä näkökulmasta. Mielenterveysoireilu on opiskelijoilla yleistä, ja monet mielenterveyden häiriöt puhkeavat nuoruudessa. Mielenterveysongelmilla on havaittu yhteys opinnoissa suoriutumiseen ja opintojen keskeyttämiseen. Opiskeluvaikeudet ovat yleisempiä opiskelijoilla, joilla on mielenterveysongelmia Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia […]
Tutkijablogi - 19.12.2019
Uutta tutkimusta mielenterveysongelmien vaikutuksista opintoihin

Mielenterveysongelmat puhkeavat usein nuoruudessa, suurin osa ennen 25 ikävuotta. Nuorten elämässä tapahtuu usein samanaikaisesti paljon suuria asioita ja kehitystehtäviä, joista yksi keskeinen on koulutukseen osallistuminen ja oman tulevaisuuden pohtiminen. Mielenterveysongelmien tiedetään vaikuttavan monella tapaa opiskeluihin ja kouluttautumiseen. Mielenterveysongelmat ovat yksi merkittävä opintojen keskeyttämisen syy. Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle jääneillä nuorilla aikuisilla on usein taustallaan katkonaisia koulutuspolkuja. Kuntoutussäätiössä […]
Lue