TKI-tiivistelmät

Kehittämishanke lapsen osallisuuden vahvistamiseksi ryhmätoiminnassa

PDF

Kuvaus

Kuntoutussäätiö kehittää lapsen osallisuuden arviointia ja menetelmiä STEA-rahoitteisessa Lapset on tärkeitä -hankkeessa vuosina 2022–2024. Lapset on tärkeitä -hanke on monitoimijainen yhteiskehittämishanke, jossa vahvistetaan pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten osallisuutta ja osallisuuden arviointia. Hankkeen hallinnoivana tahona on Munuais- ja maksaliitto.

Hankkeen suunnittelusta saakka mukana on ollut monitoimijainen verkosto. Siihen kuuluu lukuisia lasten kanssa toimivia järjestöjä ja muita tahoja, joilla on pitkäaikainen kokemus lasten ryhmä- ja kurssitoiminnasta, asiantuntijoita STM:n lapsistrategiatyöstä, lapsen osallisuuden tutkija Anu Kinnunen sekä Kuntoutussäätiön asiantuntijoita osallisuuden ja arvioinnin näkökulmia kehittämään. Kattavan osaamisen lasten kanssa tehtävästä kehittämistyöstä ovat hankkeelle tuoneet erityisesti Munuais- ja maksaliiton sekä Tatu ry:n asiantuntijat, joilla on taustallaan pitkät työurat pitkäaikaissairaiden ja vammaisten kanssa toimimisesta erityisesti järjestösektorilla.

Muita tutkimuksia

2018

Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain Suomessa 2001–2015

PDF
2016

Yhteisöllinen työhyvinvointi ja työnohjaus psykiatrisissa asumispalveluissa

PDF
2015

Maahanmuuttajuuden institutionaaliset kategoriat

PDF

Muita aiheeseen liittyviä julkaisuja

2023

Osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä edistävät keinot – katsaus viimeaikaisiin tutkimuksiin

PDF
2023

Ideoita järjestöjen työllistymisedellytyksiä parantavaan toimintaan

PDF
2022

Järjestöjen arvioinnin ja seurannan kehitys – Selvitys STEA-rahoitteisten järjestöjen arviointivalmiuksista sekä RAY- ja STEA-seurannan kehityksestä vuosina 1995–2022

PDF

Muita TKI-tiivistelmiä

2024

Työkaluja lasten yhdenvertaisen osallisuuden vahvistamiseksi järjestöjen ryhmätoiminnassa

PDF
2024

Onnistuneen palveluohjauksen avulla ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut

PDF
2024

Ryhmäkuntoutus hyödyttää kriisinhallintatehtävissä palvelleita

PDF

Muita aiheeseen liittyviä julkaisuja

2024

Urheiluopistojen SROI-arviointi

PDF
2024

Kuntoutussäätiön SROI-arvioinnit 2017–2023

PDF

Kuntoutuspalveluohjauksen haasteet ja hyödyt

PDF

Muita julkaisuja

2023

”Onko tää sitä ikärasismia” – Askeleet töihin - hankkeen loppuraportti (2021–2023)

PDF
2022

Osallisuutta tarvitaan kotoutumiseen

PDF
2022

Vapaaehtoinen työkummi työnhakijan tukena: Duunikummi-toimintamalli

PDF