Kuntoutussäätiön työselosteita -sarjassa on ilmestynyt uusi kirjallisuuskatsaus. Tuoreessa julkaisussa esitellään viimeaikaisia vertaisarvioituja kansainvälisiä tutkimuksia sekä kotimaisia raportteja ja selvityksiä, jotka käsittelevät osatyökykyisten työllistymiseen tähtääviä toimenpiteitä.
Tulosten perusteella vaikuttaa siltä että, että osatyökykyisten työllistämisen vaikuttavia tukikeinoja yhdistävät työllistymisen tuen suuntaaminen yksilöllisesti, tuen tarjoajien moniammatillinen yhteistyö sekä palveluintegraatio. On mahdollista löytää keinoja osatyökykyisten henkilöiden työllistymiseksi esimerkiksi hyödyntämällä tuettua työllistymistä ja erilaisia kuntoutuksen keinoja, räätälöimällä palveluita yksilöllisesti sekä tiivistämällä yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Varsinkin kotimaista tutkimusta tarvitaan kuitenkin lisää työllistymistä tukevien toimenpiteiden vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta.
Tutustu julkaisuun tästä linkistä (pdf).
Julkaisun tiedot:
Paakkanen, Eva, Heikkilä, Marja, Ilomäki, Timo ja Shemeikka, Riikka: Osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä edistävät keinot – katsaus viimeaikaisiin tutkimuksiin. Kuntoutussäätiön työselosteita 68/2023. Helsinki: Kuntoutussäätiö.
Eva Paakkanen, eva.k.paakkanen@utu.fi
Riikka Shemeikka, p. 044 7813 102, riikka.shemeikka@kuntoutusaatio.fi