Uutiset

Yhteisötaloudella on keskeinen rooli hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä

Julkaistu
12.12.2023

#HyvinvoivaTulevaisuus -kampanjan uusimmassa tietopaketissa tarjotaan tutkittua asiantuntijatietoa liittyen yhteisötalouden vahvistamiseen sekä toimenpide-ehdotuksia sen toteuttamiseen. Kooste on luettavissa alta, mutta tarjolla on myös napakka tietopaketti PDF-muodossa. Kysymyksissä meihin voi olla suoraan yhteydessä, ja kannustammekin yhteydenpitoon matalalla kynnyksellä. Vastaamme mielellämme kysymyksiin.

Yhteisötaloudella on keskeinen rooli hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä - tutustu toimenpide-ehdotuksiimme!

Yhteisötalouden toimijat järjestävät tärkeitä yhteiskuntaa palvelevia toimintoja, niiden piirissä syntyy uusia työpaikkoja, ja monissa niistä kehitetään sosiaalisia innovaatioita, jotka hyödyttävät yhteiskuntaa eri tavoin. Yhteisötaloudella on potentiaalia työllisyyden näkökulmasta: niissä toimiminen koetaan merkitykselliseksi ja niissä työllistetään usein osatyökykyisiä tai muita heikommassa työmarkkina-asemassa olevia.

Sosiaaliset tai yhteiskunnalliset innovaatiot ovat uusia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ne voivat olla esimerkiksi palveluita tai tuotteita. Yhteisötalouden toimijoita ovat järjestöt, säätiöt, osuuskunnat ja muut yleishyödylliset organisaatiot.

Tarvittavat toimenpiteet yhteisötalouden vahvistamiseksi

  • Yhteisötaloudesta ei kerätä riittävästi systemaattista tietoa ekosysteemin kehittämiseksi ja sen piiriin kuuluvien toimijoiden hyödynnettäväksi. Tällä hetkellä tarjolla oleva tuki ei kata kaikkia tiedossa olevia tarpeita. Vastaamalla näihin tarpeisiin nykyistä kattavammin, Suomessa syntyisi enemmän uusia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia innovaatioita, joiden ympärille voisi kehittyä liiketoimintamahdollisuuksia.
  • Yhteisötaloutta ja erityisesti sosiaalisia innovaatioita tulisi tutkia huomattavasti nykyistä enemmän. Sosiaalisista innovaatioista ei kerätä systemaattisesti mitään tietoa. Tämä puute tulisi korjata, jotta sosiaalisia innovaatioita voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.

Lue lisää muutaman sivun tietopaketista (PDF). Kuntoutussäätiön tietopaketin sisältö pohjautuu asiantuntijoidemme kattavaan kokemukseen ja tietoon yhteisötaloudesta ja sosiaalisista innovaatioista.

Lisätietoa

Voit myös ottaa yhteyttä ja pyytää lisätietoa suoraan asiantuntijoiltamme.

Farid Ramadan
Kehittämispäällikkö
Kuntoutussäätiö
farid.ramadan@kuntoutussaatio.fi

Riikka Shemeikka
Toimitusjohtaja
Kuntoutussäätiö
riikka.shemeikka@kuntoutussaatio.fi


#HyvinvoivaTulevaisuus -kampanja tarjoaa yhteiskunnallisille vaikuttajille tiivistettyä tietoa Kuntoutussäätiön tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tuloksista. Kuntoutussäätiön painopistealueita ovat toimintakyky, työkyky ja sosiaalinen osallisuus, ja päämääränä on edistää heikommassa asemassa olevien hyvinvointia.

Kampanjan aikana lähetämme tiiviit tietopaketit seuraavista aiheista:


Kuntoutussäätiö on työkyvyn, toimintakyvyn ja sosiaalisen osallisuuden toimintamallien kehittäjä ja suunnannäyttäjä. 

Toiminnassamme yhdistämme asiakaskokemuksen korkeatasoiseen monitieteiseen tutkimukseen, uudistamme työ- ja toimintakyvyn sekä osallisuuden edistämisen malleja ja kuntoutusjärjestelmää. Innostamme yhteistyöhön asiantuntijoita, päättäjiä, yrityksiä, järjestöjä ja asiakkaita.

Tutustu Kuntoutussäätiöön osoitteessa www.kuntoutussaatio.fi

No items found.