Uutiset

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus aloittaa toimintansa kuuden organisaation yhteistyönä

Julkaistu
7.10.2021

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt rahoituksen valtakunnallisen osaamiskeskuksen perustamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kolme miljoonaa euroa valtionavustusta valtakunnallisen yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen perustamiseksi. Hallitus päätti osaamiskeskuksen perustamisesta puoliväliriihessään keväällä.

Osaamiskeskus on asiantuntijayksikkö, joka tukee yhteiskunnallisten yritysten syntymistä ja kasvua. Se tarjoaa valtakunnallista neuvontaa ja ohjausta yhteiskunnallista yritystoimintaa harjoittaville tai käynnistäville yrittäjille ja yhteisöille yritysmuodosta ja toimialasta riippumatta. Samalla se rakentaa verkostomaisesti toimivat asiantuntijapalvelut vahvistamaan yhteiskunnallisen yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ja lisäämään osatyökykyisten työllistämistä.

Osaamiskeskus aloittaa toimintansa välittömästi ja jatkuu valtionavustuksen turvin vuoden 2023 loppuun saakka. Hanketta on tarkoitus rahoittaa myös Euroopan sosiaalirahaston varoin.

Valtionavustusta myönnettiin kuuden organisaation verkostomaisesti toimivalle konsortiolle eli yhteishankkeelle. Hanketta koordinoi Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry. Muut osapuolet ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Kuntoutussäätiö sr, Osuustoimintakeskus Pellervo ry, Silta-valmennusyhdistys ry ja Vates-säätiö sr.

Osaamiskeskus hyödyntää eri alojen asiantuntijoiden osaamista

Konsortion osapuolet täydentävät toisiaan siten, että niiden osaamisalueet kattavat koko suomalaisen yhteiskunnallisen yritystoiminnan ja yrittäjyyden kirjon. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat sosiaalisten innovaatioiden, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, liiketoiminnan, kestävän kehityksen ja osatyökykyisten työllistämisen näkökulmat.

Verkostomaisesti toimiva osaamiskeskus tarjoaa eri tahojen asiantuntijoiden osaamista ja asiantuntija-apua. Osaamiskeskuksen neuvonta- ja ohjauspalveluista hyötyvät yritysten ja yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä kiinnostuneiden lisäksi esimerkiksi oppilaitokset ja tutkimusyhteisöt, ELY-keskukset ja muutkin julkisia yrityspalveluja tuottavat organisaatiot.

Asiantuntija-avun lisäksi osaamiskeskus edistää vaikuttavuusperusteisten liiketoimintamallien käyttöönottoa, sosiaalisia innovaatioita, tutkimusta, tiedonkeruuta sekä koulutusta eri teemoista. Sen ydintehtäviin kuuluu myös hautomo- ja kiihdyttämötoimintaa.

Yritykset saavat osaamiskeskukselta tukea myös sidosryhmätyön kehittämiseen ja uusien kumppanuuksien löytämiseen, hallinnon järjestämiseen sekä apua osatyökykyisten työllistämiseen.

Kuntoutussäätiö osallistuu monipuolisesti osaamiskeskuksen toimintaan ja sisällöntuotantoon

Kuntoutussäätiö osallistuu monipuolisesti osaamiskeskuksen toimintaan ja sisällöntuotantoon. Kuntoutussäätiö vastaa sosiaalisten innovaatioiden sekä hautomo- ja kiihdyttämötoimintojen koordinoinnista osaamiskeskuksessa. Lisäksi säätiö tuottaa sisältöjä muille osaamiskeskuksen toiminnoille, muun muassa osatyökykyisten työllistämiseen.

Kuntoutussäätiö näkee osaamiskeskustoiminnan keskeisenä mahdollisuutena vahvistaa hyvinvointi- ja yhteisötaloutta Suomessa. Yhteiskunnallisia yrityksiä tarvitaan ratkomaan sosiaalisia, ympäristöön ja kestävään talouteen liittyviä haasteita.

Lisätietoja

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen
044 781 3117
soile.kuitunen@kuntoutussaatio.fi

No items found.