Uutiset

Valiokunnan mietintö valmistui – Kuntoutussäätiön kannattama 100 prosentin palkkatuki järjestöille jatkuu

Julkaistu
13.2.2023

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kannattaa 9.2.2023 jättämässään lausunnossa järjestöjen 100 prosentin palkkatukea. Mietinnön mukaan nykyinen sääntely ja noudatettu käytäntö 100 prosentin palkkatuessa jatkuvat.

Kuntoutussäätiö on vuoden 2022 aikana arvioinut kriittisesti työ- ja elinkeinoministeriön lainsäädäntöhanketta, jossa järjestöjen ja yleishyödyllisten säätiöiden mahdollisuuksia hyödyntää 100 prosentin palkkatukea olisi olennaisesti rajattu. Myös työllisyyspoliittisten avustusten saaminen olisi ollut rajoitettua.

Kuntoutussäätiöltä pyydettiin asiassa lausuntoa kaksi kertaa vuonna 2022 ja lisäksi säätiö oli kuultavana valiokunnassa (linkit lausuntoihin: Kirjallinen lausunto tyoelama- ja tasa-arvovaliokunta (pdf) ja Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta (pdf).

Kuntoutussäätiö painotti lausunnossaan myös palkkatukiuudistuksen vaikutuksia yhteisötalouden kehittymiseen. Säätiö piti tärkeänä, ettei palkkatukiuudistus Suomessa vaaranna työhön integroivien järjestöjen ja yleishyödyllisten säätiöiden asemaa.

Yhteisötalouteen kuuluu myös toimijoita, jotka haluavat edistää osatyökykyisten ja muutoin haastavassa työmarkkinatilanteessa olevien ihmisten työllistämistä. EU ja OECD edistävät tällä hetkellä ponnekkaasti yhteisötaloutta.

Yhteisötalouden organisaatiot ovat yhteisöjä, jotka asettavat yhteiskunnalliset tai esimerkiksi ympäristöä koskevat tavoitteensa etusijalle. Näitä ovat esimerkiksi monet järjestöt, yleishyödylliset säätiöt, osuuskunnat ja yhteiskunnalliset yritykset. Ne myös sijoittavat merkittävän osan tuloksestaan edistämään tätä tavoitetta.

Yhteiskunnallisia yrityksiä toimii Suomessa kaikilla sektoreilla, kiertotaloudesta kulttuuri- ja media-alaan. Noin 40 prosenttia suomalaisista yhteiskunnallisista yrityksistä toimii sosiaali- ja terveysalalla.

Yhteisötalous on merkittävä sosiaalisten innovaatioiden kehittäjä ja levittäjä. Työllistämisen sosiaalisilla innovaatioilla lisätään ihmisten hyvinvointia ja osallisuutta sekä säästetään veroeuroja.

No items found.