Uutiset

Tule assistentiksi innostaviin tehtäviin Kuntoutussäätiöön!

Julkaistu
9.3.2023

Oletko kiinnostunut monipuolisista assistentin tehtävistä asiantuntijayhteisössä? Meillä Kuntoutussäätiössä saat kiinnostavia työtehtäviä ja pääset perehtymään monipuolisesti alan johtavan asiantuntija- ja kehittäjäyhteisön toimintaan. Tehtävä toteutetaan STM:n Paikka auki -rahoituksella, ja on tarkoitettu alle 30-vuotiaille työttömille nuorille.

Meistä: Kuntoutussäätiö on monialainen ja monipuolinen asiantuntijayhteisö. Teemme korkeatasoista käytäntölähtöistä tutkimusta, toteutamme kehittämisprojekteja ja arviointeja, konsultoimme ja koulutamme. Meillä on myös ihmisten toiminta- ja työkykyä vahvistavaa palvelutuotantoa. Meitä on noin 50.

Arvoistamme: Arvojemme mukaisesti toimimme avoimesti niin, että työmme tuloksia voidaan hyödyntää mahdollisimman laajasti yhteiskunnassa. Jaamme tietoa, osaamista ja tuloksia. Teemme ja onnistumme yhdessä. Toimimme kehittämisympäristössämme yhdenvertaisemman kuntoutuksen aikaansaamiseksi eri väestöryhmille. Henkilöstökyselyidemme mukaan säätiömme keskeisenä vahvuutena on työntekijöiden kokemus oman työnsä merkityksellisyydestä.

Työskentelyolosuhteistamme: Toimitilamme sijaitsevat Helsingin Malminkartanossa. Meillä on joustavat työaika- ja paikkajärjestelyt sekä mahdollisuus laajamittaiseen etätyöskentelyyn. Käytössämme ovat lounassetelit. Säätiössä on käytössä lakisääteistä laajempi työterveyshuolto ja etävastaanottomahdollisuus.

Mitä tarjoamme sinulle?

Jos olet kiinnostunut hallinnon, viestinnän ja markkinoinnin sekä tapahtumajärjestelyihin liittyvistä tehtävistä, hae meille. Odotamme sinulta joustavaa ja avointa mieltä, yhteistyökykyä ja halua sekä innokkuutta oppia uutta.

Teet tiivistä yhteistyötä erityisesti tutkimus- ja kokeiluyksikön sekä hallinnon kanssa, mutta pääset mukaan myös säätiön moninaisiin verkostoihin. Aiempi kokemus hallinnon ja/tai assistentin tehtävistä on etu, mutta sitäkin tärkeämpää on halukkuutesi kehittyä näissä tehtävissä.

Saat Kuntoutussäätiössä tukea työhösi niin työn sisältöjen kuin työelämävalmiuksiesi kehittämisenkin osalta.

Työsi alkaa sopimuksen mukaan keväällä 2023, ja kyseessä on 12 kuukauden määräaikainen työsuhde.

Mitä vaatimuksia Sinun tulee täyttää?

Sinun tulee olla alle 30-vuotias, et työskentele tai opiskele parhaillaan ja sinulla on ollut haasteita löytää työpaikkaa tai työkokemuksesi on vielä vähäistä.

Tehtävään hakeminen

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si osoitteeseen rekry@kuntoutussaatio.fi viimeistään 30.3.2023.

Lisätietoja tehtävästä antaa

Talousjohtaja Essi Lemberg maanantaisin klo 13–14, puh 044 781 3107, essi.lemberg@kuntoutussaatio.fi

No items found.

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!