Uutiset

Nuorten mielenterveyden tuki työelämässä ja työelämään siirryttäessä -hanke käynnistyi

Julkaistu
11.9.2023

Nuorten mielenterveyden tuki työelämässä ja työelämään siirryttäessä -hankkeen ensisijaisena tavoitteena on lisätä erilaisin menetelmin työnantajien, oppilaitosten ja työterveyshuollon osaamista nuorten työntekijöiden mielenterveyden ja työkyvyn tukemisessa. Lisäksi hanke tarjoaa työuran alussa tai sille siirtymässä oleville työikäisille nuorille matalan kynnyksen mielenterveyttä ja työelämätaitoja vahvistavaa tukea.

Hanketta hallinnoi Silta-Valmennusyhdistys ja sen osatoteuttajia ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kuntoutussäätiö, Mielenterveyden keskusliitto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Valo-Valmennusyhdistys, Vaasan yliopisto ja Väestöliiton Hyvinvointi Oy.

Kuntoutussäätiö vastaa hankkeessa toimenpiteistä, joilla lisätään työpaikkojen valmiuksia ennaltaehkäistä mielenterveyteen liittyviä haasteita. Työpaikoille tarjotaan erilaisia koulutuksia ja tukitoimia. Näiden avulla on mahdollisuus lisätä osaamista ja tietoa työuran alun tuesta ja kehittää työyhteisöön toimintamalleja, jotka konkreettisesti tukevat nuoria työntekijöitä. Lisäksi hankkeessa järjestetään sekä alueellisia että valtakunnallisia aiheeseen liittyviä seminaareja ja webinaareja. Tietoa saa Kuntoutussäätiön tapahtumakalenterista ja niistä pyritään myös tiedottamaan eri kanavissamme.

Kuntoutussäätiö toteuttaa myös työkykykoordinaattorikoulutuksia, työkykykoordinaattoreiden täydennyskoulutuksia sekä kehittää ja koordinoi työkykykoordinaattoreiden verkoston toimintaa. Hankkeen toimenpiteet kohdistuvat palvelualan ammatteihin (erityisesti kaupan alalle sekä matkailu- ja ravitsemusalalle) ja sote-alalle.

Nuorten mielenterveyden tuki -hankkeen rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö osana Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, jolla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kehitystä. Ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nousua sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita.

Hanke sijoittuu 1.9.2023–31.3.2025 väliselle ajalle.

Lisätietoja

Rahoitus ja TKI-erityisasiantuntija Tove Lassenius, Kuntoutussäätiö
puh. 044 7813 114, tove.lassenius@kuntoutussaatio.fi

Hankejohtaja Mira Roine, Valo-Valmennusyhdistys & Silta-Valmennusyhdistys
puh. 040 868 2127, mira.roine@valo-valmennus.fi

No items found.