Uutiset

Lakiuudistus ja muutosten suma uhkaavat työttömien palveluita – Sininauhaliitto ja Kuntoutussäätiö huolissaan kuntien roolin ohenemisesta verkostoyhteistyössä

Julkaistu
23.3.2022

Uusien hyvinvointialueiden myötä myös työllistymisen monialaista yhteispalvelua koskeva lainsäädäntö muuttuu. Sininauhaliitto ja Kuntoutussäätiö kantavat huolta siitä, saavatko kunnat riittävän vahvan aseman tässä monialaisessa verkostoyhteistyössä. Kunnissa olevaa työllistämisen osaamista ei ole varaa menettää tilanteessa, jossa työ ja ihmiset eivät tälläkään hetkellä kohtaa.

Työllistymisen palveluiden suunnittelusta ja järjestämisestä vastaavaa työllistymisen monialaista yhteispalvelua uudistetaan voimaan astuneen sote-uudistuksen vuoksi. Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja Kansaneläkelaitos yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat työttömien työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työttömien työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta.

”Kunnilla on pitkäaikaista kokemusta työllisyydenhoidosta ja ne ovat kehittäneet tähän paljon hyviä, vaikuttavia toimintamalleja. Kunnat tuntevat alueensa työmarkkinat, yritykset ja työnantajat. Niissä on työkokeilu- ja oppisopimuspaikkoja, ja ne hyödyntävät myös palkkatukea rekrytoinneissaan. Kunnat myös edistävät alueensa elinvoimaa, mihin kuuluu olennaisena osana työllistäminen”, toteaa Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen.

Työ jää vaille tekijäänsä

Kuntoutussäätiö ja Sininauhaliitto näkevät, että kuntien roolin tulisi säilyä keskeisenä työllistymisen palveluissa myös tulevaisuudessa. Työllistymisen palveluiden kentällä on jo nähty suuria muutoksia esimerkiksi kuntakokeiluiden kautta. Kuntakokeiluissa osa TE-toimistojen työnhakijoista siirtyi kuntien vastuulle.

”Toivomme jatkuvuutta isojen muutosten keskelle. Kuntakokeilut ovat monella paikkakunnalla aiheuttaneet ongelmia asiakasohjaukseen. Asiakkaat eivät ole päässeet heidän työllistymistään tukeviin palveluihin, vaikka tarve tähän olisi”, Kuntoutussäätiön Soile Kuitunen ja Sininauhaliiton työllisyystoiminnasta vastaava suunnittelija Jaana Joutsiluoma toteavat.

Kuitusen ja Joutsiluoman mukaan monella alueella asiakkaiden ohjaus erilaisiin työllistymistä edistäviin palveluihin kangertelee. Tämä näkyy esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa, jota tuottavat kunnat itse sekä erilaiset yleishyödylliset säätiöt ja järjestöt. Toimijoilla on asiakaspaikkoja, mutta monella ei ole riittävästi asiakkaita.

”Ongelma näkyy konkreettisesti vieraillessani Sininauhaliiton jäsenjärjestöissä. Esimerkiksi palkkatuettuja työtehtäviä olisi tarjolla, mutta tekijöitä ei löydy. Tämä kertoo siitä, että päätösten tekeminen takkuaa, ja asiakkaat joutuvat odottamaan päätöksiään”, Jaana Joutsiluoma toteaa.

Sininauhaliitto ja Kuntoutussäätiö jättivät lausunnon työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua koskevan lainsäädännön uudistamiseen.

Sininauhaliitto ja Kuntoutussäätiö vaativat kuntien keskeisen roolin säilyttämistä työllistymisen palveluissa

Sininauhaliitto ja Kuntoutussäätiö vaativat työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua koskevassa lakilausunnossaan seuraavaa:

  • Kuntia tulee tukea tarjoamaan ja hankkimaan ihmisten työkykyä ja työllistymistä edistäviä palveluita. Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä on vahvistettava.
  • Kuntien roolin ja vastuun tulee näkyä sakkomaksujen määräytymisperusteissa. Tähän saakka kunnat ovat joutuneet maksamaan sakkomaksuja Kelalle palautuvina työmarkkinatuen kuntaosuuksina pitkäaikaistyöttömistä.
  • Kuntoutussäätiö ja Sininauhaliitto painottavat, että asiakastietoja sisältävä rekisteri ja sen käyttöoikeudet tulee olla myös niillä kunnilla, jotka eivät osallistu kuntakokeiluihin.

Kuntoutussäätiön lausunto kokonaisuudessaan (pdf)

Kuntoutussäätiön ja Sininauhaliiton lausunto Lausuntopalvelussa

Lisätietoja

No items found.