Uutiset

Kuntoutussäätiön Tutkittua tietoa -tiivistelmät ovat nyt Tutkimuksista, kehittämisestä ja innovaatioista (TKI) tiiviisti!

Julkaistu
16.2.2023

Yhteisömedia-verkkopalvelussa on julkaistu jo vuodesta 2018 lähtien Tutkittua tietoa -tiivistelmiä helpottamaan tiedon jakamista ja sen löytämistä alan ammattilaisille ja opiskelijoille.

Tutkittua tietoa -tiivistelmäsarjan uusi nimi on nyt Tutkimuksista, kehittämisestä ja innovaatioista (TKI) tiiviisti. Uusi nimi kuvaa entistä paremmin julkaisujen monipuolista sisältöä. Tiivistelmät eivät keskity ainoastaan tutkittuun tietoon, vaan tiivistelmissä esitellään monipuolisesti myös kuntoutuksen ja lähialojen innovaatioita ja esimerkiksi eri hankkeiden tuloksia.

Tiivistelmät ovat tarkoitettu etenkin päättäjien työn tueksi sekä opiskelijoille ja alan ammattilaisille. Tiivistelmät tarjoavat tietoa kuntoutuksen hyödyistä, vaikutuksista ja vaikuttavuudesta sekä ajankohtaisista tutkimustuloksista.

TKI-tiivistelmiä voivat tuottaa kaikki tutkittua tietoa tuottavat asiantuntijat myös Kuntoutussäätiön ulkopuolelta. Julkaisuja levitetään Kuntoutussäätiön verkostoille ja sosiaalisen median kanavissa.

Otathan yhteyttä markkinointiviestijä Oskari Huolmaniin oskari.huolman@kuntoutussaatio.fi, mikäli kiinnostuit tiivistelmän tuottamisesta. Tiivistelmäpohja löytyy Word-muotoisena tästä.

Seuraathan meitä Facebookissa ja Twitterissä @kuntoutussaatio sekä Yhteisömedian julkaisulistalla, joista kuulet ensimmäisenä uusista TKI-julkaisuista!