Tutkimustulokset osoittavat, että ammattiryhmien väliset erot kuolleisuudessa ovat huomattavia. Korkean kuolleisuuden ammatit ovat myös pysyneet varsin muuttumattomina 1970-luvulta alkaen.
Tietopohja on tärkeää, jotta korkeaan kuolleisuuteen voidaan vaikuttaa. Toimenpiteitä tulee kohdistaa niin työoloihin, ihmisten elintapoihin kuin tasa-arvoiseen terveyspalvelujen saatavuuteen.
Kuntoutussäätiössä on lähes koko 2000-luvun ajan tutkittu ammattiryhmien välisiä kuolleisuuseroja. Tutkimuksissa on tarkastettu myös yrittäjien ja työttömien kuolleisuutta sekä ammattiryhmittäisiä eroja työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuudessa.
Tuorein tutkimus aiheesta on Hanna Rinteen Helsingin yliopistossa valmistunut väitöskirja, joka julkaistiin 7.10.2022.
Ammattiryhmittäisiä eroja kuolleisuudessa ja työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuudessa 2001-2015 on esitelty Kuntoutussäätiön tutkimuksia -sarjan julkaisussa 90/2022. (PDF)
Kuolleisuutta eri ammattiryhmissä, yrittäjillä ja työttömillä vuosina 2001-2007 esiteltiin Kuntoutussäätiön tutkimuksia -sarjan julkaisussa 84/2012. (PDF)
Vaarallisia ammattialoja koskevia tutkimustuloksia uutisoitiin MTV:n Viiden jälkeen ohjelmassa 10.10.2022, alkaa kohdasta 22:30.