Uutiset

Järjestöt – välttämätön osa työllisyyden ekosysteemiä

Julkaistu
12.12.2024

Suomen väestön ikääntyessä työllisyysasteen nostaminen on tärkeämpää kuin koskaan. Työhön pääsy ei kuitenkaan ole kaikille itsestäänselvyys. Kolmannen sektorin toimijat, kuten järjestöt ja säätiöt, tarjoavat ratkaisevaa tukea niille, joiden työllistyminen on haastavaa. Tämä tuki voi tarkoittaa työ- ja toimintakyvyn vahvistamista, työvalmennusta tai jopa työllistämistä räätälöityihin tehtäviin.

#OlenArvokas -kampanjan viimeinen tietopaketti on tuotettu yhteistyössä Vatesin ja Työttömien keskusjärjestön kanssa.  

Matalan kynnyksen toiminnasta työelämään

Kolmannen sektorin matalan kynnyksen palvelut ovat monille ensimmäinen askel kohti työelämää. Järjestöt tavoittavat kohderyhmiä, joita muu järjestelmä ei aina tavoita, ja tarjoavat osallistujille mahdollisuuden vahvistaa toimintakykyään ja osallisuuttaan.

"Valmennuksen henkinen tuki auttoi minua jatkamaan työn etsintää, vaikka se tuntuikin ajoittain epätoivoiselta," kertoo eräs asiakas.

Kolmannen sektorin työnantajat, kuten säätiöt ja järjestöt, työllistävät täsmätyökykyisiä ja vaikeasti työllistyviä henkilöitä muun muassa palkkatuella ja työkokeilujen kautta. Heidän osaamisensa mahdollistaa työtehtävien mukauttamisen työntekijän tarpeisiin, mikä edistää siirtymiä kohti avoimia työmarkkinoita.

"Kuntoutussäätiössä olen kokenut, että minua arvostetaan. Se voittaa kotiolot," kertoo yksi työkokeiluun osallistunut henkilö.

Innovaatioita ja yhteiskunnallista vaikuttamista

Kolmannen sektorin toimijat ovat myös kehittäneet useita toimintamalleja, kuten työkykykoordinaattoritoiminnan, jotka ovat jo käytössä kansallisella tasolla. Järjestöt toimivat lisäksi asiantuntijoina ja vaikuttajina, jotka tukevat päätöksentekoa ja tuovat esille yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä.

Mitä työllistymisen tukea kolmas sektori käytännössä tarjoaa?  

Järjestöt tarjoavat monipuolista matalan kynnyksen tukea vaikeasti työllistyville:

  • Yksilöllinen kohtaaminen ja henkinen tuki: Matalan kynnyksen toiminta, joka antaa työttömille mahdollisuuden keskustella, saada vertaistukea ja tulla kuulluksi.
  • Kuntouttava työtoiminta: Tarjoaa toimintaa, joka vahvistaa työ- ja toimintakykyä sekä valmistaa työelämään siirtymiseen. Sisältää työtehtävien harjoittelua ja työelämätaitojen kehittämistä.
  • Työhönvalmennus ja urasuunnittelu: Yksilöllistä tukea työnhaussa, CV:n ja hakemusten laatimisessa sekä työnantajayhteyksien löytämisessä. Urasuunnittelun ja tulevaisuuden vaihtoehtojen kartoitusta.
  • Työllistämismahdollisuudet: Tuetut työllistymismallit, kuten palkkatuetut työsuhteet, työkokeilut ja oppisopimukset. Työtehtävien ja -ympäristöjen mukauttaminen erityisesti täsmätyökykyisille.
  • Verkostoyhteistyö: Yhteistyö julkisen sektorin ja yritysten kanssa työpaikkojen löytämiseksi ja järjestämiseksi.
  • Ryhmätoiminta ja yhteisöllisyys: Vertaistukiryhmät ja koulutukset, jotka vahvistavat osallisuutta ja toimijuutta. Virkistys- ja vapaa-ajan toiminta, joka parantaa sosiaalista hyvinvointia.
  • Koulutus ja osaamisen kehittäminen: Työllistymistä tukevia kursseja, kuten digitaalisia taitoja, kielikoulutusta tai muita työelämässä tarvittavia taitoja.
  • Asiantuntijuus ja ohjaus: Ohjausta sosiaalipalveluihin, terveyspalveluihin ja muihin työllistymistä tukeviin toimintoihin.

Yhdessä kohti kestävämpää tulevaisuutta

Kolmannen sektorin panos työllisyyden edistämisessä on korvaamaton, mutta sen toimintaedellytysten turvaaminen vaatii päätöksentekijöiltä sitoutumista. On tärkeää hyödyntää sektorin asiantuntemusta, tukea matalan kynnyksen toimintoja ja innovoida yhdessä uusia toimintamalleja.

"Täällä on tullut sellainen tunne, että sinusta välitetään," kuvailee eräs Kuntoutussäätiön kuntouttavan työtoiminnan asiakas.

Kolmas sektori toimii tärkeänä siltana kohti osallistavampaa työelämää – nyt ja tulevaisuudessa.

Lue koko tietopaketti PDF-muodossa tästä.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Jaamme mielellämme työkyvyn, toimintakyvyn ja sosiaalisen osallisuuden asiantuntemustamme, ja  olemme kiinnostuneita kaikista yhteistyön muodoista.  

Meidät voi kutsuapitämään  puheenvuoroja  japyytää  haastatteluja. Me myös  koulutamme, osallistumme  työryhmiin, teemme  selvityksiä, tutkimusta  ja  arviointeja. Meihin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Riikka Shemeikka
Toimitusjohtaja, dos., VTT, FM
Kuntoutussäätiö
riikka.shemeikka@kuntoutussaatio.fi

Mika Ala-Kauhaluoma  
Yhteyspäällikkö, VTT
Kuntoutussäätiö
mika.ala-kauhaluoma@kuntoutussaatio.fi

Jaana Pakarinen
Toimitusjohtaja
Vates-säätiö
jaana.pakarinen@vates.fi

Jukka Haapakoski
Toiminnanjohtaja
Työttömien Keskusjärjestö
jukka.haapakoski@tyottomat.fi

Kuntoutussäätiön koordinoima #OlenArvokas-kampanja tuo esiin tuen merkityksen heikommassa asemassa olevien henkilöiden arjessa. Kampanjalla korostetaan oikeanlaisen tuen tärkeyttä. Kampanja-aika 12.11.–15.12.2024

#OlenArvokas-kampanjaa ja sen aikana tuotettavia tietopaketteja toteutetaan yhteistyökumppanien kanssa. Tietopakettien avulla pyritään vaikuttamaan päätöksentekoon tutkitun tiedon ja vaikuttavien kokemustarinoiden kautta. Tämä kampanja vahvistaa SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n #OnneksiOnJoku-kampanjaa.

Jokainen voi osallistua #OlenArvokas-kampanjaan jakamalla oman tai yhteisönsä tarinan ja käyttämällä #OlenArvokas-hashtagia sosiaalisessa mediassa!

Voit tutustua #OlenArvokas -kampanjan kaikkiin tuotoksiin helposti täältä.

No items found.