Uutiset

Järjestöjen asemaa suomalaisessa demokratiapolitiikassa tulee vahvistaa

Julkaistu
25.8.2022

Järjestöjen asemaa suomalaisessa demokratiapolitiikassa ja osallisuusmahdollisuuksien kehittämisessä tulee vahvistaa. Järjestöt ovat erityisen tärkeitä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien kannalta. Järjestöillä on arkinen, elävä yhteys ihmisiin, ja niillä on paljon osaamista ja toimintamalleja ihmisten tavoittamiseen.

Pandemia-aika on osoittanut, että järjestöt kykenevät nopeasti uudistamaan omaa toimintaansa. Ne ovat ottaneet käyttöön lukuisia sosiaalisia innovaatioita eli uudenlaisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin edistääkseen kohderyhmänsä osallisuutta. Järjestöt ovat myös taitavasti hyödyntäneet digitaalisia ratkaisuja tavoittaakseen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.

Kuntoutussäätiö pitää välttämättömänä, että kansalaisyhteiskunta huomioidaan suomalaisessa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikassa sekä rahoituksessa. Järjestöt, yksityinen ja julkinen sektori tulee saada toimimaan aiempaa tehokkaammin ja tuloksellisemmin yhdessä. Tätä koskevat rahoitusesteet tulee purkaa ja rahoituspohjan kestävyyttä parantaa.

Kansalaisyhteiskuntaan ja sosiaalisiin innovaatioihin liittyvää tutkimustietoa tarvitaan lisää, ja tätä varten Suomessa voitaisiin käynnistää tutkimus- ja kehittämisohjelma.

Kuntoutussäätiö jätti oikeusministeriön pyytämän lausunnon periaatepäätösluonnoksesta suomalaisesta demokratiapolitiikasta lausuntopalveluun.

Kuntoutussäätiön lausunto kokonaisuudessaan (pdf).

No items found.

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!