Eduskuntavaaliehdokkaat toivovat seuraavalla hallituskaudella lisää panostuksia ongelmien ennaltaehkäisyyn ja avun oikea-aikaisuuden toteutumiseen. Näin ajattelee 15 % kyselyyn vastanneista ehdokkaista.
Kuntoutuksen oikea-aikaisuus ja pääsy kuntoutukseen ovat asioita, joista on pitkään keskusteltu suomalaisen kuntoutusjärjestelmän keskeisinä heikkouksina.
Ehdokkaista 15 prosenttia pitää työkykyä ylläpitävän kuntoutuksen kehittämistä tulevan hallituskauden tärkeänä tavoitteena.
Mielenterveysongelmat herättävät huolta myös vaaliehdokkaissa. Reilu kymmenesosa vastaajista katsoo, että mielenterveyskuntoutujien aseman parantaminen yhteiskunnassa on tulevan hallituskauden tärkeimpiä asioita kuntoutuksen kuntoon laittamisessa.
Kyselyssä vastaukset hajautuvat, mikä viittaa siihen, ettei vaaliehdokkailla ole selkeää painopistettä kuntoutuksen uudistamiseen.
Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntapuolueiden kevään 2023 eduskuntavaaliehdokkaille. Kuntoutussäätiö tilasi tutkimuksen osana kysymyksiä kuntoutuksesta. Otos kerättiin 2.3−6.3.2023 sähköisellä kyselyllä ja puhelinhaastatteluin. Kyselyyn vastasi 303 eduskuntavaaliehdokasta eduskuntapuolueista. Vastausprosentti oli 29.