Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista eduskuntavaaliehdokkaista haluaa kohdistaa rahoitusta sosiaaliseen innovaatiotoimintaan. Vain yksi prosentti vastaajista on asiasta täysin eri mieltä.
Myönteisimmin asiaan suhtautuvat 36–65-vuotiaat ja epäilevimmin 18–35-vuotiaat. Erot eri ikäryhmien välillä eivät kuitenkaan ole isoja.
Sosiaaliset innovaatiot voidaan määritellä uusiksi tuotteiksi, palveluiksi ja toimintamalleiksi, joilla halutaan ratkoa yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia aiempaa tehokkaammin ja tuloksellisemmin.
Suomessa yhtenä haasteena on, että sosiaalinen innovaatiotoiminta ja sen tukeminen on jäsentymätöntä. Kehittämistyön jälkeisiin levittämisen ja kaupallistamisen vaiheisiin on myös hankalaa saada rahoitusta sosiaalisessa innovaatiotoiminnassa.
Erityisen vahvaa sosiaalisiin innovaatioihin tähtäävä toiminta on kansalaisjärjestöissä.
Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntapuolueiden kevään 2023 eduskuntavaaliehdokkaille. Kuntoutussäätiö tilasi tutkimuksen osana kysymyksiä kuntoutuksesta ja sosiaalisista innovaatioista. Otos kerättiin 2.3−6.3.2023 sähköisellä kyselyllä ja puhelinhaastatteluin. Kyselyyn vastasi 303 eduskuntavaaliehdokasta eduskuntapuolueista. Vastausprosentti oli 29.