Blogi

Työkyvyn tuki voi kantaa kestävään työuraan – tarina sote-järjestöstä

Julkaistu
3.6.2021

Järjestöihin työllistyy paljon osatyökykyisiä. Haastattelin toukokuussa 2021 sosiaali- ja terveysalan järjestöjen johtajia ja työntekijöitä selvittääkseni ratkaisuja, joita he ovat käyttäneet osatyökykyisten työntekijöiden tukemiseen. Tämä on erään haastattelemani toiminnanjohtajan tarina.

"Järjestössämme on ollut useita onnistumisia osatyökykyisten työllistämisessä ja työssä jatkamisessa. Olemme oppineet työyhteisönä paljon. Näkisin, että työntekijän oma motivoituneisuus ja oppimishalukkuus ovat olleet ratkaisevia onnistumisissa. Myös koko työyhteisön toiminta on vaikuttanut. Parhaimpia tuloksia olemme saaneet, kun koko työyhteisö on tukenut osatyökykyisiä, ja olemme voineet jakaa ja muutoin järjestellä töitä.

Koen, että työyhteisö tarvitsee usein myös ulkopuolista apua työkykyasioissa. Pienissä järjestöissä toiminnanjohtaja voi olla kaikkien esihenkilö. Työkykyasiat ovat usein luottamuksellisia. Minusta olisi tärkeää, että etenkin pienet järjestöt saisivat ulkopuolelta tukea ratkaisujen löytämiseen. Järjestöillä on työterveyshuollon palvelut, mutta ne kohdentuvat lähtökohtaisesti terveydellisiin seikkoihin ja myös korostuneesti yksilöihin. Osatyökykyisyys koskettaa kuitenkin aina myös koko työyhteisöä. Terveyden lisäksi huomiota tulee kiinnittää sosiaalisiin seikkoihin, vuorovaikutukseen ja koko työyhteisön toimivuuteen.

Ihmiselle voi olla syntynyt käsitys, ettei nykypäivän työelämässä mikään riitä. Haluan painottaa, että tämä taso riittää, ei tarvitse tehdä enempää.

Meillä vammaisten henkilöiden työnteko on sujunut varsin hyvin ja työskentelyolosuhteet ovat olleet kohtuullisen helposti muokattavissa. Tässä työterveyshuollon apu on hyödyllistä. Sieltä saa neuvoja työergonomisiin seikkoihin, kuten työpöydän, näytön ja luiskojen sijoitteluun. Olisi hyvä, jos kaiken kiireen keskellä voisi saada apua järjestelytukea koskevan hakemuksen laadintaan.

Mielestäni osatyökykyisten kestävässä työllistämisessä on tärkeää tukea työntekijää myös mahdollisen tulevan työpaikan haussa, jos emme kykene tarjoamaan pysyvää työsuhdetta omassa työyhteisössämme.  Tähänkin työntekijän olisi hyvä saada ulkopuolista sparrausta, esimerkiksi cv:n ja työhakemuksen laadintaan. Tosiasia on, että on huomattavasti helpompi saada työpaikka, kun on jo työelämässä. Pidän kestävänä sitä, että katsotaan nykyisen työn yli ja tuetaan työntekijää.

On tärkeää, että ihmiset saavat rauhassa tehdä ja perehtyä asioihin. Tämä vaatii esihenkilöltä paljon joustavuutta ja sen tunteen vahvistamista työntekijöille, että he kelpaavat.

Olen kohdannut paljon kysymyksiä siitä, mikä on riittävän hyvää työelämässä. Työttömyys aiheuttaa ihmisille arkuutta. Ihmiselle voi olla syntynyt käsitys, ettei nykypäivän työelämässä mikään riitä. Haluan painottaa, että tämä taso riittää, ei tarvitse tehdä enempää.

Minusta on tärkeää, että ihmiset saavat rauhassa tehdä ja perehtyä asioihin. Tämä vaatii esihenkilöltä paljon joustavuutta ja sen tunteen vahvistamista työntekijöille, että he kelpaavat. Varsinkin sote-maailmasta tulevilla ihmisillä on se ajatus, että kaikki on tehtävä nopeasti ja kiireellä, ja töitä on hirveästi.

Meidän työyhteisössämme halutaan tukea osatyökykyisiä monipuolisesti. Huomaan, että kaipaan tähän usein ulkopuolista apua. Kirjo on kuitenkin valtava: sosiaalisesta vuorovaikutuksesta stressiin, sosiaalisiin taitoihin ja esiintymistaitoihin. Moni pitkään työelämän ulkopuolella ollut tarvitsee tukea myös teknisten laitteiden käyttöön, jotka uudistuvat koko ajan. Myös sosiaalisen kanssakäymisen taidot korostuvat.

Minua ilahduttaa, että olemme kyenneet tukemaan monia osatyökykyisiä heidän työurallaan pidempään kuin vain järjestössämme työskentelyn ajan. Saimme tiedon, että pitkään työttömänä ollut, järjestössämme sittemmin työskennellyt henkilö sai tänä keväänä pysyvän viran sote-kuntayhtymästä. Olen tästä todella iloinen ja uskon, että työskentely järjestössämme edisti pysyvän työpaikan saamista. Järjestöillä on valtavasti annettavaa osatyökykyisten työllistämiseen."

Kirjoittaja

Soile Kuitunen

Hallamaa Malviina
Uuden työn muotoilija, Digipajan ohjaaja

Tutkijablogi

Blogissa esitellään kuntoutus- ja hyvinvointialoihin liittyvää tutkimusta ja kehittämistä. Kirjoittajat ovat alan tutkijoita, kehittäjiä ja muita asiantuntijoita.