Osallistumistulo - mahdollisuuksia ja sanktioita

NEET-nuorten määrä on Suomessa lisääntynyt huolestuttavasti 2010-luvulla - koulutuksen, harjoittelun tai työelämän ulkopuolella on yhä suurempi osa nuorista. Jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan yhdenvertaisesti. Juuri yhdenvertaisuuden lisäämisen näkökulmasta etuus- ja palvelujärjestelmämme kaipaa uudistamista.

Lähtökohtana nuorten osallistumisen edistämiselle ja syrjäytymisen ehkäisemiselle tulisi olla nuorten tarpeet ja haasteet. Tämä edellyttää monialaista yhteistyötä sekä palveluiden ja etuuksien yhteensovittamista. Yhtenä keinona edistää nuorten osallistumista ja ehkäistä syrjäytymistä on ehdotettu alle 25-vuotiaille suunnattua osallistumistuloa.

Osallistuin Kelan seminaariin, jossa pohdittiin alle 25-vuotiaille suunnattua osallistumistuloa NEET-nuorten määrän vähentämiseksi, pohjana Nuorten osallisuuden edistäminen -selvitys.

Seminaarin aluksi Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkola kertasi, miksi aihe on juuri nyt esillä? Huolta herättää ensinnäkin nuorten työkyvyttömyyseläkeläisten määrän kasvu suhteessa ikäryhmään. Toisekseen huolta herättää nuorten toimeentulotuen saajien suurempi sote-palveluiden käyttö. Mikkola nosti esille kysymyksen, onko järjestelmä muuttunut jo liian monimutkaiseksi nuorille?

Nuorten osallistumisen mahdollisuuksista puhui Heikki Hiilamo Helsingin yliopistolta, Nuorten osallisuuden edistäminen -selvitysryhmästä. Selvityksessä päädyttiin ehdottamaan nuorten osallistumistuloa - palvelujen ja tulonsiirtojen kokonaisuutta. Selvityksen taustalla ovat NEET-nuorten määrän huolestuttava kehitys Suomessa vertailumaihin nähden ja Valtioneuvoston kanslian hanke osallistavasta sosiaaliturvasta. Nuorten syrjäytymisen vanhoina riskitekijöinä Hiilamo mainitsi työttömyyden ja fyysisen sekä psyykkisen toimintakyvyn puutteet. Näiden rinnalle uusiksi riskitekijöiksi ovat nousseet nuorten miesten työttömyys, nuorten ylivelkaantuminen, alhainen koulutus, toimeentulotuella elävien osuus ja varusmiespalveluksen keskeyttäminen. Taustalla oleva merkittävä riskitekijä on lapsuudessa koettu huono-osaisuus, mikä voi liittyä vanhempien työttömyyteen, toimeentulotuen saamiseen ja alhaiseen koulutukseen. Osallistumistulon ohella selvityksen ehdotuksissa tärkeä rooli olisi niin monialaisella palvelujärjestelmällä kuin yhteistyön helpottamisella nuorten palveluiden eri toimijoiden välillä. Järjestelmän tulisi myös kannustaa paremmin nuoria suoraan työhön tai opiskeluun.

Liisa Siika-aho, STM:n sosiaaliturva- ja vakuutusosaston johtaja, toi esille puheenvuorossaan Osallistumistulon suuntia valmistelutyössä -ryhmän näkemyksiä. Työryhmän ryhmän tavoitteita ovat osallistumistulon perusrakenteen täsmentäminen, tason määrittäminen, kannustinvaikutusten arviointi ja sen määrittäminen, onko kyseessä uusi etuus vaiko vanhojen etuuksien parantelu. Osallistumistulon merkitystä Siika-aho perusteli muun muassa syrjäytymisen ehkäisyssä ja työhön tai opiskeluun aktivoinnissa. On kuitenkin varottava aktivoimasta vain palveluihin, ja varottava rakentamasta entistä monimutkaisempaa järjestelmää. Liisa Siika-aho nosti esille, että opintotuen taso poikkeaa selkeästi muiden etuuksien tasosta. Nuoret eivät myöskään kiinnity opiskelupaikkoihinsa.

Siika-ahon mukaan selvitettävänä on, onko palveluita jopa liikaa ja tulisiko järjestelmää ennen kaikkea yksinkertaistaa? Selvittää tulisi myös se, mikseivät sanktiot toimi ja miten niitä tulisi kehittää? Lisätietoa mallin toteuttamisesta tarvittaisiin järjestöiltä ja nuorilta itseltään.

Kelan etuuspäällikkö Seija Sukula otti kantaa aiheeseen kuntoutuksen osallisuuden näkökulmasta. Sukulan mukaan Kelan palveluihin ei osata hakeutua. Hän pohti muun muassa sitä, mitkä olisivat keinot saada nuoria palvelujen piiriin, tarvitaanko uudenlaisia palveluja ja kuinka motivoida nuoria? Mahdollisesti myös nuorten palveluiden/kuntoutuksen kriteereitä tulisi väljentää.

Kohtaamo-hankkeen projektipäällikkö Pasi Savonmäki otti kantaa Ohjaamo-toiminnan rooliin osallistumistulon toteuttamisessa. Ohjaamojen toiminnassa on keskeistä matala kynnys ja nuorten osallisuus. Savonmäki pohti, muuttaako osallistumistulo ohjaamojen toimintaa viranomaismallien mukaisiksi? Hänen mukaansa Ohjaamo-toiminnan tulisi jatkossakin avata nuorille ensisijaisesti mahdollisuuksia, pakon, velvoitteiden ja kontrollin sijaan. Myös Mirja Määttä Ohjaamo-palveluista korosti palvelun vapaaehtoisuutta. Olisi tärkeää selvittää, millaiset toimet ovat motivoivia ja millaiset karkottavia. Nuoren tilanteen kokonaisarviointi vie aikaa.

Työpajayhdistyksen puheenvuorossa Mari Ahonen-Walker toivotti yhden etuuden järjestelmän tervetulleeksi. Tärkeää on nuorten luottamuksen herättäminen järjestelmää kohtaan. Lähtökohtina mallissa tulisi olla nuorten tosiasialliset tarpeet, nuoren kohtaaminen ja kuuleminen. Ahonen-Walker muistutti osaltaan siitä, etteivät pakot ja sanktiot toimi haastavassa tilanteessa olevien nuorten kohdalla.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Lotta Haikkola painotti keskittymistä nuorten tilanteiden näkemiseen, määrälliseen arviointiin keskittymisen sijaan. Pitäisikin löytää todelliset syyt sille, miksi nuori ei tee mitään. Haikkolan mukaan mallin tavoitteena tulisi olla se, että nuori saa ongelmilleen sopivan tukimuodon, eikä vain aktivointi aktivoinnin vuoksi. Ongelmalliseksi Haikkola näki mallissa muun muassa tukien ja velvollisuuksien kytkemisen toisiinsa.

Nuorisotutkimusseuran Matilda Wrede-Jäntti oli hyvillään siitä, että selvityksessä otetaan esille lapsuuden merkitys ja nuorten osallisuus. Osallistumisen kompastuskiviä ovat hänen mukaansa järjestelmäkeskeisyys ja puute luottamuksessa. Sosiaaliturvan uudistuksessa tulisi pitää mielessä, että nuoret ovat aktiivisia toimijoita - heille tulisi antaa työkaluja, ei tehdä heidän puolestaan.

Sanktioiden kytkeytyminen osallistumistuloon herätti seminaarin osallistujissa huolta lopuksi käytävässä keskustelussa. Voivatko esimerkiksi nuorisotakuun sanktiot johtaa vääriin valintoihin koulutuksessa? Sanktiot eivät sovi myöskään tilanteisiin, joissa nuorilla on paljon ongelmia. Lisäksi osallistumistuen kytkeytyminen sanktioihin voi estää luottamuksen syntymisen. Sanktioiden ohella tulisikin olla mahdollisuus valita kannustava vaihtoehto.

Keskustelussa kommentoitiin myös sitä, että itse järjestelmä tuottaa NEET-nuoria. Lopuksi Hiilamo otti vielä kantaa siihen, ettei normatiivinen yhteiskuntajärjestelmämme voi olla velvoitukseton. Kuinka siis motivoida nuoria osallistumaan velvoitteet huomioiden?

Kirjoittaja

Niina Kuuranta, harjoittelija