Mitä kuuluu kolmannen sektorin työntekijöille?

Kolmas sektori on viimeisen 20 vuoden aikana ammatillistunut ja kolmannen sektorin työvoima kasvanut 70 prosenttia. Vuonna 2011 kolmannella sektorilla tehtiin 5 prosenttia koko kansantalouden henkilötyövuosista. (Ruuskanen ym. 2013.)Vaikka kolmannella sektorilla tehdään edelleen vain pieni osa maksullisesta palkkatyöstä, on kolmas sektori ammatillistunut useasta syystä. 1990-luvulla korvamerkityistä valtionosuuksista luovuttiin, jolloin käytännössä kuntien vastuu palveluiden saatavuudesta kasvoi. Samoihin aikoihin Suomi liittyi Euroopan unioniin, joka toi uusia rahoitusmahdollisuuksia myös kolmannelle sektorille.Näiden muutosten seurauksena kolmannen sektorin saaman rahoituksen määrä on kasvanut ja yksi tavoitteista on ollut lisätä alueellista palveluiden saatavuutta kolmannella sektorilla tehtävällä työllä.Kolmannen sektorin työoloja on toistaiseksi kuitenkin tutkittu suhteellisen vähän. Osittain syyt ovat praktisia: esimerkiksi Tilastokeskuksen joka viides vuosi keräämässä Työolotutkimuksessa kolmatta sektoria ei ole voitu erotella ennen vuotta 2013. Syytä kuitenkin olisi, sillä kolmannella sektorilla tehdään kasvava osuus työstä.Lisäksi kolmannen sektorin työoloihin liittyy usein epävakaus. Kolmannen sektorin rahoituspohja on usein epävakaa ja projektisidonnainen. Osa työstä rahoitetaan varainkeruulla ja lahjoituksilla. Työtä tehdään usein monesti myös vapaaehtoisten kanssa, mikä vähentää työssä ennakoitavuutta.

Kolmannella sektorilla työn sisältö palkkaa tärkeämpi

Kolmannella sektorilla tehtävän työn voisi olettaa vastaavan sitä, miten kuvaillaan tulevaisuuden työelämää: vaihtelevaa ja määräaikaista. Näin on myös esimerkiksi Kuntoutussäätiön alkukeväästä tekemän tarkastelun perusteella.Verrattuna muihin sektoreihin, oli kolmannella sektorilla tehtävä työ autonomisempaa ja työn sisältö koettiin selvästi palkkaa tärkeämmäksi. Lähes puolet koki työnsä erittäin vaihtelevaksi, mikä oli selvästi enemmän kuin muilla sektoreilla.Pelkältä unelmalta ei työ kolmannella sektorilla kuitenkaan vaikuttanut: määräaikaisuuksia ole selvästi useammin kuin muilla sektoreilla, kiusaamisesta raportoi huomattavan moni ja kuntoutustarvetta koki noin joka kuudes. Vain kuntatyöntekijöiden joukossa tyydyttämätön kuntoutustarve oli yleisempää.Sektorikohtaisessa tarkastelussa selvisi, että autonomia oli suurta kolmannen sektorin lisäksi yliopistoissa ja korkeakouluissa. Työn sisältöä palkkaa tärkeämpänä painotettiin julkisella sektorilla ja yliopistoissa sekä korkeakouluissa. Vastaavasti määräaikaiset sopimukset ja työn kokeminen erittäin vaihtelevaksi oli kolmannen sektorin lisäksi yleisiä julkisella sektorilla ja yliopistoissa sekä korkeakouluissa.Kiinnostavaa tarkastelussa oli, että eroja sektorien välillä työoloissa ylipäänsä löytyi. Osa selittynee esimerkiksi työyhteisöjen koolla: pienet yhteisöt ovat kolmannella sektorilla yleisempiä kuin muilla sektoreilla, mikä voi osaltaan selittää kiusaamisen yleisyyttä.Paljastavaa kuitenkin on, että kolmas sektori vertautuu niihin sektoreihin, joissa työtä rahoitetaan samantyyppisellä (ja osittain myös samalla) mallilla. Organisaatioiden rahoituspohjalla voi olla enemmän vaikutusta työoloihin, työhön ja ihmissuhteisiin kuin usein ajatellaankaan – ohjaavathan ne niin johdon päätöksentekokykyä kuin sitä, mihin jatkorahoituksesta haaveilevan kannattaa energiansa laittaa.Kuntoutussäätiö tarkasteli kolmannen sektorin työoloja keväällä 2016. Tarkastelussa käytettiin Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen vuoden 2013 aineistoa. Tarkastelussa selvitettiin työsuhteen laatua, etenemismahdollisuuksia, työssä koettua autonomiaa ja työtehtävien vaihtelevuutta, työpaikkakiusaamisen yleisyyttä, työn organisointia, oman työn merkittävyyttä, työn sisällön ja palkan välistä suhdetta, kuntoutustarvetta, kuntoutukseen osallistumista ja tyydyttämätöntä kuntoutustarvetta kolmannella ja muilla sektoreilla. Osuudet ikävakioitiin, vakioväestönä käytettiin vuoden 2013 työllisiä. Tutkimuksesta tarkemmin:Maari Parkkinen, Riikka Shemeikka, Aurora Saares ja Hanna Rinne: Vaihtelevaa, autonomista ja sisällöltään tärkeää työtä määräaikaisissa työsuhteissa. Kuntoutus 1/2016.