Määrästä sisältöön ja laatuun tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa

Suomessa näyttää vallitsevan laaja yhteisymmärrys siitä, että koulutuksen ohella tutkimus- ja innovaatiotoiminnan edistäminen on asetettava etusijalle yhteiskunnan ja sen talouden kehittämisessä.

Paljon pidemmälle tässä asiassa ei ole päästy. Sanna Marinin hallitus on ilmoittanut tavoittelevansa Suomen tutkimus, kehittämis- ja innovaatiopanoksen (TKI) huomattavaa lisäämistä kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Asian valmistelu on annettu parlamentaariselle työryhmälle.

Heti alkumetreillä hallitus on kuitenkin tehnyt myös TKI-menojen leikkauspäätöksiä, ja osan niistä jo perunutkin. Näillä näkymillä on vaikea uskoa, että tutkimus- ja innovaatiotoiminta on saamassa sen aseman, joka sille on yleisesti annettu, ja jonka se kiistatta ansaitsee.

Voidaan myös kysyä, onko ylipäätään tarkoituksenmukaista keskittyä tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa niin voimakkaasti panosten määrällisiin tavoitteisiin, ja niiden kytkemiseen monitulkintaiseen panoksen osuuteen bruttokansantuotteesta?

Tutkimus- ja innovaatiotoiminnasta koskevaa keskustelua ja politiikkaa tulisi mielestämme pikaisesti siirtää sisällöllisiin ja laadullisiin kysymyksiin.

Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka välttämätön yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa

Talouskasvu ei itsessään ole tae ympäristön ja ihmisten hyvinvointiin. Käsissämme on globaali ympäristökriisi, eivätkä ihmisten väliset hyvinvointi- ja terveyserot ole kadonneet mihinkään.

Tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa tarvitaan ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia, jotka vaikuttavat ihmisten, yritysten ja yhteisöjen elämään.

Tarpeet ja mahdollisuudet liittyvät esimerkiksi pandemioihin, ilmaston lämpenemiseen, koulutusjärjestelmiin, julkisiin palveluihin ja liikenteeseen. Ruoka- ja energiajärjestelmät ja asuinympäristömme edellyttävät innovaatioita kehittyäkseen kestävästi. Globaali köyhyys koskettaa myös meitä suomalaisia. Tutkimus- ja innovaatiotoiminta on sen ratkaisemisessa välttämättömyys.

Teknologisilla innovaatioilla on tärkeä rooli rakenteellisten muutosten aikaansaamisessa. Näiden rinnalla ja osana tarvitaan kuitenkin myös sosiaalisia ja yhteiskunnallisia innovaatioita ratkaisemaan laajoja ja monisyisiä ongelmia. Tarpeita ja mahdollisuuksia on runsaasti.

Ilman yhteistyötä ei tapahdu muutosta

Tarvitsemme pitkän tähtäimen tutkimus- ja innovaatiopoliittista visiota. Innovaatioprosessien tulisi toimia niin, että ne hyödyttävät yhteistä ja yleistä hyvää yritysten kaupallisten intressien rinnalla.

Yrityssektorin osuus Suomen kokonaistutkimuspanoksesta on lähes 70 prosenttia. Valtiolla on mahdollisuuksia vaikuttaa yritysten panosten kasvattamiseen.

Ensisijaisesti valtion tulee kuitenkin hoitaa niitä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan tehtäviä, joita markkinaehtoisesti toimivat yritykset eivät tee tai tekevät puutteellisesti.

Pandemian jälkeinen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka

Pandemian jälkeisessä tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa tulee tavoitella sellaisia rakenteellisia uudistuksia, joilla luodaan edellytyksiä aikaisempaa kestävämmän ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden rakentamiseen.

Kestävyys rakentuu ympäristön, sosiaalisen hyvinvoinnin ja osallisuuden sekä talouden tasapainoiselle suhteelle.

Fokuksen siirtäminen tuloksiin ja vaikutuksiin tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa edellyttää aivan uudenlaista yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä. Emme Suomessa juurikaan ole tunnistaneet vaikkapa järjestöjen ja yleishyödyllisten säätiöiden valtavaa innovaatiopotentiaalia. Lukuisat sosiaaliset innovaatiot ovat saaneet alkunsa kansalaisyhteiskunnasta ja ihmisten konkreettisista tarpeista.

Yhteiskunnalliset yritykset puolestaan tähtäävät missionsa mukaisesti erilaisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen. Yhteiskunnallisia yrityksiä tarvitaan, jotta saamme sosiaaliset innovaatiot jalostettua palveluiksi ja tuotteiksi, aina maailmanmarkkinoille saakka.

Suomessa on halua ja tahtoa laadulliseen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan uudistukseen. Tämän toteuttamiseksi tarvitsemme laajapohjaisen valmistelun. Se voidaan toteuttaa parlamentaarisen työryhmän tai tätäkin mieluummin komiteatyöskentelyn avulla.

Kirjoittajat

Soile Kuitunen on Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja vuosina 2015-2023 ja ollut mukana useissa sosiaalista ja yhteiskunnallista innovaatiotoimintaa sekä innovaatiopolitiikkaa koskevissa hankkeissa ja selvityksissä. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori, ja tutkinut erityisesti demokratiaa ja demokratiainnovaatioita. Soile Kuitunen on mukana työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamassa yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa ja osallistuu mm. sen sosiaalisten innovaatioiden toimintoon. Osaamiskeskushanketta toteutetaan 2021–2023.

‍Tarmo Lemola on työskennellyt koko työuransa tiede-, tutkimus-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan parissa. Lemola on johtanut VTT:n teknologian tutkimuksen ryhmää ja toiminut pitkään tutkimus- ja innovaatiopolitiikan asiantuntijana Suomessa, EU:n komissiossa ja kansainvälisissä organisaatioissa EU:ssa ja sen ulkopuolella. Tarmo Lemola on julkaissut tutkimus- ja innovaatiopolitikasta lukuisia kirjoja, artikkeleita ja raportteja. Lemolan tuorein artikkeli ”Transformatiivinen innovaatiopolitiikka. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan uusi paradigma” julkaistiin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä 2021. Tarmo Lemolan uusin kirja ”Kohti uutta tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa – Suomen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehityskaari 1960-luvulta 2020-luvulle” ilmestyi 2020.