Blogi

Laiska Hankala Mies -lyhytelokuva ADHD:sta ja päihdeongelmasta

Julkaistu
1.2.2022

Kuvakaappaus elokuvasta Laiska Hankala Mies. Mies katsoo itseään silmiin peilin kautta.

Kristiina Airaksen ohjaama Laiska Hankala Mies -elokuva kertoo dramatisoidun tarinan ADHD häiriön ja alkoholiongelman kanssa kamppailevasta miehestä ja hänen toipumisestaan. Kokemustarinallinen lyhytelokuva toteutettiin Kuntoutussäätiön Digipajalla. Erityismaininnan saa elokuvan upea musiikki, jonka on säveltänyt Lauri Salomaa. Salomaa myös näyttelee elokuvan pääosaa.

Mitä elokuvalla halutaan kertoa ja miksi juuri tämä aihe tuntui tärkeältä esittää elokuvan muodossa? Kysymme asiaa elokuvan ohjaaja Kristiina Airakselta.

– Tavoitteeni on ilmaista miten musiikilla, visuaalisuudella ja voice-overilla eli kertojaäänellä voidaan tuoda päähenkilön sisäinen mielenmaisema näkyväksi katsojalle. Päähenkilön ajatuksenjuoksu tukee elokuvan kokonaisuutta.

Elokuva on Airakselle myös keino ottaa kantaa asioihin.

– Usein oletetaan, että elokuvien onnelliset loput eivät ole mahdollisia oikeassa elämässä. Tällä elokuvalla haluan ilmaista onnellisten loppujen mahdollisuuden elokuvan perustuessa tositarinaan.

Airas on valmistunut Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta elokuva ja tv-lavastuksen kandidaatiksi ja hän on aiemmin ohjannut yhden musiikkivideon. Laiska Hankala Mies on hänen ensimmäinen lyhytelokuva ohjauksensa.

Voit katsoa elokuvan Laiska Hankala Mies alta:

https://youtu.be/eMVtnCVhVwI

Jos yllä oleva upotus ei toimi, pääset katsomaan elokuvan Digipajan YouTube-kanavalta.

Elokuvan työryhmä haluaa osoittaa kiitoksensa elokuvasta: Kuntoutussäätiö, ADHD-liitto, Auroran sairaala, K-Supermarket Pohjois-Haaga, Helsingin keskustakirjasto Oodi, Pub Paussi ja lavasteiden lahjoittajat.

Laiska Hankala Mies -lyhytelokuva

Ensi-ilta: 1.2.2022

Ohjaaja: Kristiina Airas

Käsikirjoitus: Taina Pekkarinen, Lauri Salomaa, Kristiina Airas

Kirjoittaja

Taina Pekkarinen

No items found.