Kunnioittavasti, teidän – Työvalmentaja-opiskelija ja sote-untuvikko työssäoppimassa Kuntoutussäätiön Digipajalla 1–3/2024

Pieni tuokiokuva tähän alkuun.

Digipajalla on alkamassa eri ammatteihin tutustuminen vierailevien puhujien johdolla. Ensimmäinen puhuja on tuttu ihminen, ja tullut ajoissa valmistautumaan omaan esitykseensä. Jutellaan siinä samalla kuulumisia ja hän kertoo iloisena, miten olivat edellisenä iltana lapsenlapsen kanssa leikkineet olevansa astronautteja.  

Miksi kerron juuri tämän tuokiokuvan? Koska tällä lapsella on kaikki mahdollisuudet tulla astronautiksi, niin halutessaan. Hänellä on rakastava suku, turvalliset kasvuolosuhteet, koko Suomen – ja miksei myös maailman – koulutusjärjestelmä käytettävissään. Hän saa oppia ja opiskella mitä haluaa, häntä kannustetaan ja hänen maailmansa on mahdollisuuksia täynnä.  

Sinullakin, lukijani, saattaa maailma olla mahdollisuuksia täynnä, ja voit päivittäin valita ottamiesi askelten suunnan. Onneksi olkoon, itsemääräämisoikeus ja vapaus valita toteutuvat kohdallasi. Voit valita, mitä ja kenelle kerrot elämästäsi, suruistasi ja iloistasi. Voit valita, missä ja keiden seurassa vietät vapaa-aikaasi, ja toisinaan sama pätee myös työaikaasi. Mikäli sairastut, voit halutessasi päästä nopeasti terveydenhuollon palveluiden piiriin, ja saat ammattilaisten täyden huomion. Tiedät, missä nukut seuraavan yösi.

Viranomaisista tiedät lähinnä veroviraston, väestörekisterikeskuksen ja Kelan. Poliisin kanssa joudut tekemisiin vain, kun haet passia, jotta voit matkustaa ulkomaille. Näiden tahojen edustajia tarvitsee harvemmin edes tavata kasvotusten, koska kaikki tarjoavat palvelunsa verkossa, ja sinulla on sekä laitteet että osaaminen asioinnin hoitamiseen. Useimmiten kätevää ja sujuvaa, yhteiskunta ympärillämme siis toimii, ajattelet.  

Noin kolmen kuukauden mittainen työssäoppimisjaksoni Digipajan kuntouttavassa työtoiminnassa on osoittanut, että maailma tarjoaa osalle meistä kylmää kyytiä eivätkä kaikki lintukodossamme näe maailmaa täynnä mahdollisuuksia. Melkoisella varmuudella voisin myös sanoa, että tätä tekstiä eivät lue ne, joilla päivät menevät selviytymiseen. Kenelle siis kirjoitan? Ehkä kirjoitankin enemmän itselleni? Että en unohtaisi, miten etuoikeutettua elämää saan elää? Että muistaisin kunnioittaa jokaista tapaamaani ihmistä, koska en voi tietää, mitä hän kantaa repussaan?  

Opin työssäoppimisjaksoni aikana tuntemaan fiksuja, elämässä eteenpäin pyrkiviä, ajassa kiinni olevia ja monipuolisesti lahjakkaita ihmisiä. Opin, mitä on sinnikkyys: valittu tie on pitkä, mutta vie eteenpäin. Ensimmäiset askeleet ovat tuoneet sisään Digipajan ovesta, ja oven takana pilkistää valo, joka ei sammu. Opin, että aina en voi auttaa, mutta aina voin kuunnella. Rohkaista, hymyillä, toivottaa tervetulleeksi ja kysyä kuulumisia.  

Ymmärsin, että jokaisella on jokin kolhu, jokin mustelma tai kipu, mikä on määrittänyt heidän ihmisenä olemistaan ja elämäänsä ennen Digipajalle tuloa. Kuntouttavaan työtoimintaan pääseminen tarkoittaa siis jonkin uuden aloittamista, oman elämän ottamista vähitellen takaisin itselle - aluksi tunti ja päivä kerrallaan, myöhemmin uskaltaa jo katsoa vähän pidemmällekin.  

Elämä takaisin keneltä, saatat kysyä? Takaisin kaikilta niiltä viranomaisilta, joille on sen joutunut luovuttamaan saadakseen apua. Paino kahdella viimeisellä sanalla; avun saaminen tarkoittaa, että jossain on tehty tekoja, jotka mahdollistavat tulevan paremman elämän. Se tarkoittaa myös, että ”vapaapudotuksessa” oleva ihminen voi pudota myös turvaverkkoon, mikä meistä suurimmalle osalle on näkymätön, ja toivottavasti sellaisena pysyy.  

Digipajan valot eivät sammu, mutta todellinen maailma odottaa ulkona. Taivaanranta kirkastuu vähitellen. Sinnikkyyden lisäksi vaaditaan kärsivällisyyttä, rohkeutta kohdata omat pelot ja ympäristön ennakkoluulot, selvitä käytännön asioista, pyytää ja saada anteeksi, olla luottamuksen arvoinen. Ihan valtavan isoja asioita jokaiselle meistä, mutta erityisesti oman elämänsä takaisin ottajille.  

Suuresti arvostamani Digipajan asiakkaat, toivottavasti luette tämän. Kiitos yhteisestä ajastamme ja luottamuksestanne. Toivon, että pysytte lujina ja uskotte omaan tekemiseenne, osaamiseenne ja tulevaisuuteenne. Jos osuu tuulettimeen, pyyhitte tuulettimen ja jatkatte eteenpäin.  

Teissä itsessänne on se valo, mikä valaisee tien eteenpäin. Hyvää matkaa.  

Kunnioittavasti teidän,
Riitta  

PS. Lämpimät kiitokset työpaikkaohjaajani Anni ja Marja-Liisa sekä Toni, Roni, Iida ja Ira & kaikki tapaamani Kuntoutussäätiön ammattilaiset ja työharjoittelija-kollegani! Avasitte Digipajan oven myös minulle ja sain hetken verran elää valonne piirissä. Kiitos <3