Kansalaisyhteiskunnan ja innovaatiotoiminnan uusi tulevaisuus

Pandemian ja muiden kriisien sävyttämä 2020-luku on näyttänyt uudella tavalla innovaatioiden ja tutkimuksen tarpeen. Samalla toimijuutta ja osallisuutta on löytynyt monelta suunnalta ja yllättävistäkin paikoista.

Kansalaisyhteiskunta on osoittanut kriisikestävyyttä ja kykyä tarttua ihmisten hätään ripeästi ja ratkaisukeskeisesti. Ukrainan sodan ja koronapandemian aikana sosiaalisia innovaatioita on syntynyt vastaamaan ihmisten akuuttiin hätään ja tarpeisiin.

Kiinnostavaa tässä hetkessä on, miten tiede- ja tutkimuslähtöisyydelle nojaava innovaatiojärjestelmämme on ikään kuin läikkynyt uusille alueille, ja osaltaan myös uusille toimijoille.

Innovaatiotoiminnan suuri näkymätön

Yksi innovaatiotoiminnan näkymätön, mutta voimakas toimija on kansalaisyhteiskunta. Näkymätön se on siinä mielessä, ettei esimerkiksi Suomen politiikkadokumenteista ja innovaatiojärjestelmän kuvauksista juuri löydy yleishyödyllisiä järjestöjä, säätiöitä tai kansalaisliikkeitä. Harvoin kansalaisyhteiskuntaa kuulee mainittavan alan johtavien päättäjien innovaatiopoliittisissa puheissakaan.

Sosiaalisen innovaatiotoiminnan kuvaukset jäävät keskeisissä politiikkapapereissa ja -linjauksissa ohuiksi. Parlamentaarisen TKI-työryhmän loppuraportti ei anna käytännön keinoja sosiaalisen innovaatiotoiminnan toteuttamiseen, lisäämisestä puhumattakaan.

Näkymättömyydellä on moninaiset seurauksensa. Se merkitsee muun muassa sitä, etteivät järjestöt saa innovaatiojärjestelmämme kautta rahoitusta innovointiin, verkostoitumiseen esimerkiksi yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa tai innovaatioiden skaalaamiseen.

Kaikesta tästä huolimatta kansalaisyhteiskunnan innovaatiotoiminta elää sitkeänä ja voimakkaana. Kansainväliset, mutta Suomessa ilmeisen huonosti tunnetut vertailut osoittavat, että Suomen vahvuutena muiden Pohjoismaiden tapaan sosiaalisessa innovaatiotoiminnassa on nimenomaan kansalaisyhteiskunnan vireys ja kyvykkyydet.

Järjestöjen vahvuudet ovat niiden kyvyssä tulkita ja ymmärtää ihmisten arjen tarpeita. Ne kykenevät kehittämään tarvittaessa hyvin ripeästikin ihmisiä hyödyttäviä toimintamalleja. Järjestöt eivät jää pelkiksi ideamoottoreiksi, vaan niillä on edellytyksiä viedä uudet ideat ja toimintatavat tehokkaasti käyttöön.

Esimerkkejä sosiaalisista innovaatioista on Suomessa valtavasti. Y-säätiön ponnekas työ asunnottomuuden poistamiseksi Suomessa on synnyttänyt asunto ensin -toimintatavan. Kuntoutussäätiö on auttanut työkykykoordinaattoritoimintamallillaan tuhansia osatyökykyisiä työllistymään ja jatkamaan työssä. Marttaliitolla on paljon arjen toimintatapoja kotitalouksille ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Innovaatiopolitiikka tarvitsee kestävän kehityksen agendan

Olemme pitkään eläneet maailmassa, jossa tieteen ja teknologisten läpimurtojen ajatellaan vievän kehitystä eteenpäin synnyttämällä talouskasvua. Kuitenkaan talouskasvu ei ole poistanut maailmasta kärsimystä ja hätää.

Ilmastonmuutos on muuttunut entistä käsinkosketeltavammaksi. Se on aiheuttanut myös paljon sosiaalisia ongelmia, kuten nälänhätää, kodittomuutta ja pakolaisuutta.

Ihmisten mielenhyvinvointi huolettaa. Se ei ole lamaannuttanut kansalaisjärjestöjä. Järjestöt ja säätiöt ovat kehittäneet uusia sosiaalisia ja teknologisia innovaatioita tukemaan ihmisiä, joilla on mielenterveyden häiriöitä. Lukuisat chat-palvelut, keskusteluryhmät, vertaiset ja kokemusasiantuntijat ovat edistäneet satojen tuhansien suomalaisten mielenterveyttä ja luoneet hyvinvointia.

Ajatus kytkeä yhteen innovaatiopolitiikka sekä sosiaalisten ja hyvinvointiongelmien ratkaisu ei ole uusi. Jo 1930- ja 1940-luvuilla keskusteltiin tieteen yhteiskunnallisista tehtävistä.

Sosiaalisten ja ympäristöongelmien laajuus ja merkittävyys erityisesti 2000-luvulle tultaessa on kuitenkin saanut monet ymmärtämään sen, että innovaatiopolitiikkaakin tulee uudistaa. Kestävän kehityksen agenda tarvitaan myös innovaatiopolitiikkaan.

Transformatiivisen innovaatiopolitiikan mahdollisuus

Transformatiiviseksi nimetyssä innovaatiopolitiikassa katse kääntyy yhteiskunnallisiin haasteisiin ja laajoihin sosioteknisiin järjestelmiin. Tällaisia ovat esimerkiksi ruoka- ja energiajärjestelmät.Transformatiivisen innovaatiopolitiikan puolestapuhujat katsovat, että teknologioiden ja uusien tuotteiden sijaan meidän tulee muuttaa kokonaisia sosioteknisiä järjestelmiä. Tämä tapahtuu kehittämällä ja käyttöönottamalla teknologisia ja sosiaalisia innovaatioita (Alaja, Lemola, 2023).Suomessa on lupaavia merkkejä transformatiivisesta innovaatiopolitiikasta. Sanna Marinin hallitusohjelmassa Suomen edelläkävijyyttä on haluttu valjastaa ihmiskunnan suurten ongelmien ratkaisuun.

Yliopistoissa on syntynyt yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun tähtääviä aloitteita tutkijoille ja muulle TKI-henkilöstölle. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kiihdyttämöissä on kehitetty yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun teknologisia ja sosiaalisia innovaatioita.

Yhteiskunnallisten yritysten asemaa ja merkitystä on haluttu kasvattaa monin toimin, esimerkiksi perustamalla Suomeen yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus. Osaamiskeskus tukee myös yhteiskunnallisten yritysten sosiaalista innovaatiotoimintaa. Käynnissä on myös sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen pilotointihanke työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimana.

Kohti uutta, demokraattisempaa innovaatiopolitiikkaa

Innovaatiot eivät ole yritysten yksinoikeus. Sosiaaliset innovaatiot kehittyvät monialaisissa, sektorirajat ylittävissä verkostoissa.

Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työllistymistä ei ratkaista kuntien työllisyyspalveluissa. Siihen tarvitaan kuntien, järjestöjen ja yritysten yhteistyö, mielellään myös tutkimuksellinen näyttö osoittamaan, mitkä ovat tuloksellisia ja vaikuttavia keinoja.

Demokraattinen innovointi tarkoittaa kaikkien mukanaoloa. Työpaikoilla uuden luominen kuuluu niin johdolle kuin työntekijöillekin. Yhä enemmän se tarkoittaa myös oman organisaation rajojen ulkopuolelle kurottamista. Monialaisuus ja verkostot ovat välttämättömiä innovaatiotoiminnassa.

Demokraattinen yhteiskunta ottaa mukaan ja kutsuu luokseen. Suomalainen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka voisi tässä olla demokratiakehityksen suunnannäyttäjä. Sen tulisi kutsua mukaan myös kansalaisyhteiskunnan toimijat. Järjestöissä kyllä tähän on valmiutta.

‍Lähteenä kirjoituksessa käytetty:Alaja, A. & Lemola, T. (2023): Minne menet tutkimus- ja innovaatiopolitiikka? TP:n Edistys-sarjan julkaisuja. Ks. myös Schot, J. & Steinmueller, E.W. (2018) Three frames for innovation policy: R&D, systems of innovation and transformative change. Research Policy 47 (9), s. 1554–1567.

Kirjoittaja

Soile Kuitunen on valtiotieteiden tohtori ja Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja. Soile on väitellyt demokratiasta ja edistänyt sosiaalisia innovaatioita koko työuransa ajan. Soile Kuitunen osallistuu Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen toimintaan, erityisesti sen sosiaalisten innovaatioiden työpakettiin. Kuitunen on myös mukana sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen valmisteluhankkeessa. Soile Kuitusen missiona on saada kansalaisjärjestöt innovaatiopolitiikan tunnustetuiksi toimijoiksi.