Terapiaa omalla kotisohvalla?

Mielenterveyspotilaiden hoito ja hoidon saatavuus nousevat usein julkiseen keskusteluun. Onko hoitoa riittävästi saatavilla, ja vastaako se potilaan tarpeita ja toiveita? On tärkeää, että aiheesta keskustellaan, mutta usein vähemmälle huomiolle jää, etteivät kaikki apua tarvitsevat edes hae apua oireisiinsa. Eri arvioiden mukaan vain selvästi alle puolet masennus- ja ahdistusoireista kärsivistä hakeutuu hoitoon. Miten tätä hoitoon hakeutumisen kynnystä voisi pienentää? Miten tarjolla olevia hoitomuotoja voisi tehdä houkuttelevammaksi ja helpommin saatavaksi?
Kysyttäessä, mitkä tekijät vaikuttavat hoitoon hakeutumiseen, nousee esiin esimerkiksi hoidon saatavuus, palveluiden sijainti sekä oman elämän ja hoitotapaamisten yhteen sovittaminen. Yhtenä ratkaisuna näihin haasteisiin on esitetty videovälitteisiä tapaamisia. Niissä potilas ja terapeutti näkevät ja kuulevat toisensa videoyhteyden avulla reaaliaikaisesti eikä aikaa kulu matkustamiseen. Videovälitteiset hoidot eivät ole kuitenkaan vielä muodostuneet osaksi arkipäivää mielenterveystyössä, vaikka niiden käyttö onkin hieman lisääntynyt.
Olemme saaneet vahvistusta sille, että videovälitteisillä tapaamisilla on oma paikkansa ja niille on kysyntää.
Mikä sitten on estänyt videovälitteisten tapaamisten yleistymistä? Ammattilaiset pohtivat usein, miten terapeuttinen työskentely onnistuu etänä videovälitteisesti. Viekö se jotain pois aidosta kohtaamisesta? Välittyykö empatia kameran takaa? Osaa potilaista mietityttää, miten henkilökohtaisten asioiden jakamisen onnistuu videovälitteisesti. Ymmärtääkö terapeuttini? Lisäksi tekniset haasteet ja tarvittavat välineet jännittävät monia. Onko nettiyhteyteni varmasti riittävä? Onkohan vanhassa läppärissäni kamera? Toimiiko kaikki silloin, kun sen pitäisi?
Jotta ennakkoluuloja voitaisiin murtaa ja saada selville kannattaako videovälitteisistä hoidoista tehdä osa yleistä käytäntöä, lähti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri mukaan Kelan etäkuntoutushankkeeseen 2016. Ketterästi Kuntoon -projektissa on ollut tarkoitus muun muassa selvittää, miten terapeutit ja potilaat kokevat videovälitteiset tapaamiset. Hanke on loppusuoralla ja alustavia tuloksia voidaan jo tarkastella.
Hankkeen tulokset ovat yllättäneet tiimimme positiivisesti. Olemme saaneet hyvää ja tärkeää palautetta niin potilailta kuin terapeuteilta, miten kehittää videovälitteisiä tapaamisia. Lisäksi olemme saaneet vahvistusta sille, että videovälitteisillä tapaamisilla on oma paikkansa ja niille on kysyntää. Odotammekin, että pääsemme jakamaan kokemuksiamme myös Kuntoutuspäivillä kesäkuussa. Siellä paneudumme aiheeseen tarkemmin ja käymme läpi hankkeen tärkeimmät opit, jotta myös sinä voit välttää pahimmat kompastuskivet.
Teksti
Marianne Oksanen
Psykologi, HUS psykiatria, It-psykiatrian ja psykososiaalisten hoitojen linja
Marianne on mukana 7.-8.6.2018 järjestettävillä Kuntoutuspäivillä työryhmässä Psykososiaaliset menetelmät asiakaslähtöisen kuntoutuksen tukemiseksi.
Jaa sivu!