Kielikahvilasta rohkeutta käyttää suomen kieltä
Kuntoutussäätiön tiloissa toimiva matalan kynnyksen kielikahvila aloitti toimintansa kesällä 2017. Palvelu on tarkoitettu erityisesti maahanmuuttajille, mutta kuka tahansa voi osallistua. Kahvilan vetäjä Farid selventää, että kyseessä ei ole kielioppitunti. Kielikahvila tarjoaa turvallisen ympäristön käyttää suomen kieltä ja samalla mahdollisuuden saada kontakteja suomalaisiin. Tavoitteena on, että maahanmuuttajilla olisi paremmat edellytykset pärjätä Suomessa.
Kävijämäärä vaihtelee viikoittain ja kielikahvilalla on sekä satunnaisia, että vakiokävijöitä. Kahvilaa mainostetaan esimerkiksi ulkomaalaisille opiskelijoille. Farid toivoisi kuitenkin laajempaa markkinointia, jotta palvelu tavoittaisi mahdollisimman monta suomen kielestä ja suomalaisuudesta kiinnostunutta henkilöä.
Tapaamisten sisältöä ei milloinkaan suunnitella etukäteen, vaan kuunnellaan osallistujien toiveita. Usein keskustelut painottuvat käytännönläheisiin asioihin, kuten työelämään ja kulttuuriin. Toisinaan jos puheenaiheita puuttuu, katsotaan selkokielisiä uutisia, joista yleensä saadaan keskustelunaiheita.
Kielikahvila kokoontuu Kuntoutussäätiöllä keskiviikkoisin klo 14. Tapaaminen tulevaisuuskioskissa, josta siirrytään takkahuoneeseen.
Jaa sivu!