Järjestökurssi

Yhtäkkiä yksin -kurssi työelämässä oleville yli 50 v. leskille

Alkamispäivä
1.6.2020
Päättymispäivä
5.6.2020
Viimeinen hakupäivä
27.3.2020
Hakuaika on päättynyt
Sairaus tai vamma
Muut
Muu aihe
Kohderymä
Aikuisen kurssi
Palveluntarjoaja
Eläkeliitto
Kieli
Suomi
Kurssimuoto
Maakunta

Kurssin kuvaus

Kurssi on tarkoitettu yli 50-vuotiaille edelleen työelämässä oleville leskeksi jääneille henkilöille. Leskeksi jäämisestä tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta. Sopeutumisvalmennuskurssille hakeminen ei edellytä Eläkeliiton yhdistyksen jäsenyyttä.Sopeutumisvalmennuksessa käydään läpi suruun liittyviä asioita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita ja pohditaan yhdessä keinoja, jotka kantavat arjessa eteenpäin. Kurssilla pääpaino on tulevaisuudessa. Tavoitteena on sekä jäsentää omaa elämäntilannetta että saada työkaluja omien tavoitteiden saavuttamiseen.Ohjaajat: Terhi Vedenkivi ja Liisa SalmenperäOsallistujat: Kurssille valitaan 16 osallistujaa hakemuslomakkeiden perusteella. Hakeminen: 27.3.2020 mennessä. Kurssi on maksuton, mutta matkakulut maksetaan itse. Kurssiin kuuluu ruokailut ja majoitus kahden hengen huoneessa, yhden hengen huoneen voi saada maksamalla erotuksen kahden hengen huoneen hintaan. Valinnoista ilmoitetaan kaikille noin kuusi viikkoa ennen kurssia.Lisätietoja: Anu KorhonenSuunnittelija, sopeutumisvalmennusp.040 7257 561anu.korhonen@elakeliitto.fi

Kurssipaikan tiedot

Lapland Hotel, Tamperewww.laplandhotels.com > kaupunkihotellit > Tampere

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!