Järjestökurssi

Suuret unelmat, pienet askeleet, Porvoo

Alkamispäivä
22.10.2019
Päättymispäivä
27.3.2020
Viimeinen hakupäivä
24.9.2019
Hakuaika on päättynyt
Sairaus tai vamma
Mielenterveyshäiriöt
Muu aihe
Kohderymä
Aikuisen kurssi
Palveluntarjoaja
Mielenterveyden keskusliitto
Kieli
Suomi
Kurssimuoto
Maakunta

Kurssin kuvaus

"Olen ihminen, en diagnoosi!" "Osallistuin saadakseni voimia arkeen. Palauttaakseni unelmat mieleen.""Tärkeää on ollut omien vahvuuksien jäsentäminen ja omille poluille nouseminen.""Oivalsin, että olen ollut oikea masennuspersoona. Päätin, että nyt se on loppu." Mistä unelmoit? Linnasta Ranskassa? Matkasta? Että uskaltaisit käydä uimahallissa tai jaksaisit kirjastoon? Tai ihan vaan nousta sängystä aamulla ja pukeutua?Vapaaehtoistyöstä tai uudesta harrastuksesta? Opinnoista tai työhön paluusta tulevaisuudessa? Kurssilla etsimme uusia näkökulmia arkeen. Vaikka unelmoisimme isosti, teemme pieniä tavoitteita lähitulevaisuuteen. Pienilläkin asioilla on merkitystä hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Opimme herättelemään unelmia ja suunnittelemaan tulevaisuutta.Etsimme keinoja, joilla saamme voimia arkeen. Pohdimme yhdessä arjen selviytymistaitoja ja etsimme kadoksissa olleita voimavaroja.Kurssilla puhutaan myös kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, tunnetaidoista ja siitä, millaisia ajatuksia ja uskomuksia sinulla on itsestäsi. Huomaatko hyvän itsessäsi ja ympärilläsi?Opettelemme luomaan itsellemme hyödyllisiä verkostoja: Mihin voisin osallistua, jotta en jäisi kodin seinien sisälle? Entä mistä saan apua, jos tarvitsen?Kurssilla jaamme ja kuulemme toistemme kokemuksia. Lisäksi liikumme yhdessä. Mukana on vertaisohjaaja, joka kertoo omista kokemuksista ja toipumisestaan. Paikka: Hotelli Seurahovi, Rauhankatu 27, 06100 PorvooKurssipäivät: 22.-24.10, 31.10.-1.11., 17.-19.3.2020 ja 26.-27.3.2020Kellonajat: 10-16Ohjaajat: Isko Kantoluoto ja Terhi Kimmelma-Paajanen, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaajaKenelle? Mielenterveyden ongelmia kokeville, jotka etsivät uusia näkökulmia arkeen, uskallusta unelmoida ja suunnitella tulevaisuutta ja ovat olleet pitkään pois työelämästä.Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin.Mukaan mahtuu: 14Hae mukaan viimeistään: 24.9. mennessä.Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 30.9.

Kurssipaikan tiedot

Hotelli Seurahovi, Rauhankatu 27, 06100 Porvoo

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!