Hankkeet

Psykoterapeutit Suomessa

2009
2011
Meneillään
Päättynyt

Hankkeen sisältö

Selite

Sisältö

Hankkeen nimi

Psykoterapeutit Suomessa

Project Name

Psychotherapists in Finland

Alkamisvuosi

2009

Päättymisvuosi

2011

Hankkeen päätoteuttaja-
organisaatio

Toteuttaja-
organisaatiot

Koko hankkeen vastuuhenkilö

Ilona Autti-Rämö (Kela)

Vastuuhenkilö
Kuntoutussäätiössä

Mika Ala-Kauhaluoma

Yhteistyötahot

Annamari Tuulio-Henriksson (Kelan tutkimusosasto)

Ohjausryhmän jäsenet

Rahoittaja

Kansaneläkelaitos (Kela)

Hankkeen tiivistelmä

Kansaneläkelaitoksen ja Kuntoutussäätiön Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tekemässä selvityksessä tarkastellaan Suomessa toimivia psykoterapeutteja, heidän tuottamiaan psykoterapiapalveluita ja palveluiden järjestämistä.

Hankkeen tulokset

Selvityksen perusteella psykoterapiapalvelut eivät jakaudu tasaisesti eri puolilla maata. Kyselyyn vastanneista suurin osa tuotti psykoterapiapalveluita ammatinharjoittajana. Pääpaino tuotetuissa palveluissa on pitkäkestoisissa terapioissa. Puolella kyselyyn vastanneista oli ollut kyselyä edeltävänä vuonna terapiansa ainakin osittain itse kustantaneita asiakkaita. Vajaa kolmannes vastaajista piti asiakkaidensa saamaa ohjausta terapiamuodon ja terapeutin valintaan riittävänä.

Hankkeen tiivistelmä

Kotisivu

Tulokset

Julkaisut

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!