Lapset ja nuoret kuntoutuksessa – Kelan psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeen arviointi

Arvioinnin tavoitteena oli (1) kuvata perhekuntoutuksen kohderyhmää, (2) selvittää, tapahtuiko lapsen oireissa muutoksia kuntoutuksen myötä, ja mitkä tekijät näitä ennustivat, (3) selvittää, kokivatko vanhemmat saaneensa voimavaroja ja lapset tukea ja apua kuntoutuksesta, ja mitkä tekijät näitä ennustivat, (3) selvittää, millaiset kuntoutuksen toimintamuodot osoittautuivat perheille hyödyllisiksi sekä (4) edesauttaa johtopäätösten tekoa Kelan perhekuntoutuksen käyttöönoton ja vakiinnuttamisen tarpeista.

Yhteensä 1 514 lasta ja nuorta perheineen osallistui vuosina 2005–2008 perhekuntoutukseen. Poikien osuus oli 66 % ja tyttöjen 34 %. Lapset ja nuoret ohjautuivat perhekuntoutukseen pääasiassa terveyskeskuksen, lasten- tai nuorisopsykiatrian poliklinikoiden tai koululääkärin kautta.

Hankkeilta saatujen tietojen mukaan 26%:lla lapsista oli diagnosoitu neuropsykiatrinen oireyhtymä, 22%:lla käyttäytymishäiriö, 21% ahdistuneisuushäiriö ja 14%:lla masennus. Muutamilla prosenteilla lapsista oli todettu sosioekonomisia ja psykososiaalisia ongelmia, oppimisvaikeuksia, syömishäiriöitä, persoonallisuushäiriöitä tai erialaisia elimellisiä sairauksia. Vanhempien arvioiden perusteella lasten oireet vähenivät lähes kahdella kolmesta, pysyivät ennallaan viidesosalla ja lisääntyivät vajaalla viidenneksellä. Lapsen oireilun vähenemistä ennustavat vanhempien huoli lapsesta, lapsen oireilun vaikeusaste, kuntoutuksen kesto ja perheen koherenssi. Vanhempien kuntoutuksesta saamia voimavaroja ja lasten saamaa apua ennustavat kuntoutuksen kesto ja toimintamuoto. Lapset hyötyvät yksilö- ja perhepainotteisesta kuntoutuksesta ja vanhemmat puolestaan perheterapeuttisesti ja ryhmätoimintaan painottuneesta kuntoutuksesta. Lähipiiristä saatu apu lisää vanhempien voimavaroja. Lasta auttaa, kun vanhemmat saavat kuntoutuksesta voimavaroja. Tulokset osoittavat, että kuntoutuksen pitkäkestoisuus ja monenlaisten työtapojen hyödyntäminen on tärkeää. Perheen, palveluntuottajan ja lähettäjätahon tiiviistä yhteistyöstä tulee huolehtia. Suomalainen perhekuntoutus ei ole vielä saavuttanut vakiintuneita toimintakäytäntöjä, ja niiden löytämiseksi tarvitaan kehittämistoimintaa.