Hankkeet

Kuntoutusta koskevan tiedon kokoaminen, arviointi ja popularisointi (KUTIPOP)

2012
2014
Meneillään
Päättynyt

Hankkeen sisältö

Selite

Sisältö

Hankkeen nimi

Kuntoutusta koskevan tiedon kokoaminen, arviointi ja popularisointi (KUTIPOP)

Project Name

Popularizing scientific research of rehabilitation interventions (KUTIPOP)

Alkamisvuosi

2012

Päättymisvuosi

2014

Hankkeen päätoteuttaja-
organisaatio

Toteuttaja-
organisaatiot

Koko hankkeen vastuuhenkilö

Erja Poutiainen

Vastuuhenkilö
Kuntoutussäätiössä

Yhteistyötahot

Ohjausryhmän jäsenet

Rahoittaja

RAY-AK5

Hankkeen tiivistelmä

Hankkeen tavoitteena on koota tutkittua tietoa järjestöjen käyttöön esimerkiksi järjestöjen kuntoutustoiminnan tueksi sekä perheiden ja omaisten tukemiseksi ja elämänlaadun edistämiseksi. Hankkeessa tuotetaan testattu toimintamalli, jonka mukaisesti kuntoutukseen liittyvää tutkimustietoa arvioidaan Kuntoutussäätiössä ja tulokset saatetaan järjestöjen ulottuville julkaisemalla ne Kuntoutusportissa lukijaystävällisessä muodossa. Hankkeen kohderyhmänä ovat ensisijaisesti järjestöt ja tavalliset kansalaiset. Muita hyödynsaajia ovat kuntoutuksen ammattilaiset sekä alan tutkijat. Ensimmäiseksi koeluonteiseksi kohteeksi valittiin julkaistuun tutkimustietoon perustuva sydänkuntoutuksen vaikuttavuuden näytön arviointi ja kootun tiedon popularisointi. Tässä pilottihankkeessa tehdyn mallintamisen pohjalta on seuraavaksi tarkoitus koota ja popularisoida myös muiden sairausryhmien kuntoutuksen vaikuttavuustietoa.

Hankkeen tulokset

Pilottina toimineen sydänkuntoutuksen kansainvälisen tutkimustiedon kokoaminen, arviointi ja popularisointi on saatu päätökseen ja tulosten yleistajuinen versio on julkaistu Kuntoutusportissa vuoden 2014 alussa.

Tulevaisuudessa myös muiden sairausryhmien kuntoutuksen vaikutuksista kertynyttä tutkimustietoa kootaan ja popularisoidaan edellä kuvatussa pilottihankkeessa kehitetyn toimintamallin mukaisesti.

Hankkeen tiivistelmä

Kotisivu

Tulokset

Julkaisut

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!