Kuntoutuksen kohdentuminen Suomessa 2000-luvun alussa

Tutkimuksen tavoitteena on kuntoutuksen kohdentumisen ja kohdentumisen tasa-arvoisuuden selvittäminen sosiodemografisten ja sosioekonomisten tekijöiden, työmarkkina-aseman ja työhön liittyvien tekijöiden sekä alueellisten tekijöiden mukaan eri kuntoutuksen lakiperuste- ja sairausryhmissä 5–64-vuotiaassa väestössä.

Sosiaalisella taustalla oli suuri merkitys Kelan järjestämään kuntoutukseen hakemiseen ja myös pääsemiseen. Nämä erot eivät kokonaan selittyneet sairastavuuseroilla.

Henkilön tausta vaikutti siihen, millaiseen kuntoutukseen hän osallistuu. Vajaakuntoisten ammatillista kuntoutusta hakivat ja siihen todennäköisimmin hyväksyttiin vähän koulutetut ja pienituloiset. Harkinnanvaraiseen kuntoutukseen sen sijaan hakivat ja pääsivät useimmin työssä olevien lapset, työlliset, opiskelijat sekä ne, joilla oli keskimääräistä korkeampi koulutus ja tulot. Koulutetut naiset hakivat kuntoutukseen muita vähäisemmällä sairastavuustasolla. Perusasteen koulutuksen saaneet naiset ja miehet hakivat harkinnanvaraiseen kuntoutukseen vähän erityisesti mielenterveyden häiriöiden perusteella, kun huomioi heidän sairastavuustasonsa.

Lapsilla kuntoutuksen hakemista lisäsi lapsuuden perheen ulkopuolella asuminen, työikäisillä yksin eläminen. Myöntävän päätöksen aikuisista saivat kuitenkin useimmin avioliitossa olevat. Muita harvemmin myöntävän kuntoutuspäätöksen saivat työkyvyttömyyseläkeläiset, kuntoutustuella olevat nuoret aikuiset ja työttömät. Tutkimuksessa kävi myös ilmi että ikääntyvät hakivat koulutukseen ja työkokeiluihin työuran pidentämisen näkökulmasta hyvin vähän.