Hankkeet

Itellan Kunnon Polku -tuen vaikuttavuuden arviointitutkimus

2007
2008
Meneillään
Päättynyt

Hankkeen sisältö

Selite

Sisältö

Hankkeen nimi

Itellan Kunnon Polku -tuen vaikuttavuuden arviointitutkimus

Project Name

Evaluation of the Kunnon Polku programme

Alkamisvuosi

2007

Päättymisvuosi

2008

Hankkeen päätoteuttaja-
organisaatio

Toteuttaja-
organisaatiot

Koko hankkeen vastuuhenkilö

Janne Jalava

Vastuuhenkilö
Kuntoutussäätiössä

Yhteistyötahot

Itellan henkilöstöyksikkö

Ohjausryhmän jäsenet

Rahoittaja

Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö

Hankkeen tiivistelmä

Arvioinnin lähtökohtana ja perimmäisenä kysymyksenä on ollut, miten Itellan Kunnon Polku -tuki on vaikuttanut siihen osallistuneiden työntekijöiden työkykyyn, sairauspoissaolojen kehitykseen ja työssä jaksamiseen. Kunnon Polku -tuen vaikuttavuuden tarkastelun syventämiseksi tutkimuksessa muodostettiin verrokkiryhmä niistä työntekijöistä, jotka eivät osallistuneet Kunnon Polkuun, mutta joilla oli yhtä runsaasti sairauspoissaoloja ja jotka iän ja sukupuolen suhteen olivat mahdollisimman identtisiä verrattaessa osallistuneisiin. Lisäksi tutkimuksessa on analysoitu myös osallistuneiden omia kokemuksia Kunnon Polun tavoitteista ja sisällöstä sekä heidän tämänhetkistä elämänlaatuaan ja työkykyään. Myös verrokkiryhmältä kysyttiin mielipiteitä Kunnon Polku -tuesta, samoin kuin selvitettiin heidän elämänlaatuaan ja työkykyään heikentäviä tekijöitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös Kunnon Polku -tuen taloudellista merkitystä kustannus–hyöty-analyysin avulla.

Hankkeen tulokset

Tuen avulla vähennettiin sairauspoissaoloja merkittävästi. Lisäksi tukeen satsatut rahat saatiin 2,85-kertaisina takaisin, koska kohderyhmän sairauspoissaolot vähenivät niin merkittävästi. Parhaimpia tuloksia saatiin tuki- ja liikuntaelinsairaiden kohdalla. Tukijakso olisi saanut kuitenkin joidenkin osallistujien kohdalla olla pidempi ja tukijaksolle osallistumista voisi joidenkin kohdalla aikaistaa.

Hankkeen tiivistelmä

Kotisivu

Tulokset

Julkaisut

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä!