Työnetsijälle tukea oman polun suunnittelemiseen
Toiminnassamme sinä työtön tai aktiivitoimintoja vaille jäänyt saat kokeneen vapaaehtoisohjaajan eli työkummin tukea ja osaamista työllistymisesi avuksi.
Kun saadaan yksi asia ratkaistua, muutkin lähtevät sujumaan
- Vaikka työelämä tuntuisi etäiseltä, voit lähteä tutustumaan kanssamme työelämän mahdollisuuksiin. Lähdemme siitä, että tavoitteesi ja myös työhalukkuutesi saavat kehittyä rauhassa ja omaan tahtiisi toiminnan edetessä. Tavoitteesi voi myös muuttua ja voit päätyä muuhunkin vaihtoehtoon kuin työn etsimiseen. Toiminta on vapaaehtoista ja voit keskeyttää sen halutessasi.
- Valmennus lähtee liikkeelle sinun tarpeistasi ja tilanteestasi ja joustaa aikatauluissa tarpeidesi mukaan. Vapaaehtoiskummisi (työkummisi) ymmärtää ne hankaluudet, joita voi syntyä esimerkiksi liian vähällä toimeentulolla elämisestä tai heikoista koulutusmahdollisuuksista.
- Saat suunnitella omaa polkuasi oman vapaaehtoiskummisi (työkummisi) kanssa. Sinun toiveesi ja unelmasi ovat etusijalla, suunnittelette yhdessä, miten kaukaiseltakin tuntuvia unelmia voi lähestyä.
- Työkummisi opettaa sinulle työelämän perusasioita, auttaa työnhaussa ja voi olla mukana työhaastatteluissa. Jos ja kun saat työpaikan, kummisi tulee halutessasi työpaikalle perehdytyksen avuksi, jotta työsuhteesi pääsee hyvään alkuun. Perehdytysapu työn alussa voi olla myös työnantajan toive.
Toiminta ei kaadu työkokemuksen puutteeseen
- Vaikka sinulla ei olisi aiempaa työkokemusta tai toivomasi koulutus olisi jäänyt saamatta, työkummi voi auttaa sinua töihin. Haluamme katkaista noidankehän, jossa työhön on vaikea päästä työkokemuksen puutteen vuoksi. Valmennuksen tarkoitus on, että työelämä tulee sinulle tutummaksi jo ennen töihin lähtemistä.
- Tutustut työnantajan näkökulmiin rekrytoinnissa ja työn teossa. Perehdyt työelämän ja yritysten toiminnan perusasioihin. Sinulle saattaa tulla yllätyksenä, että työelämän monet asiat ovatkin yksinkertaisia – kenties yksinkertaisempia kuin olettaisi.
- Hyvä ohjaus ja työelämän asioihin tutustuminen rauhassa työkummisi kanssa tähtää siihen, että pääset oppimaan ja tekemään asioita ilman suorituspaineita. Haette sinun omaa suoritustasoasi, sitä tekemisen tapaa, jossa olet parhaimmillasi.
- Mikä tärkeintä saat työkummista luotettavan ihmisen tueksesi.
Mistä löytyy työkummi?
- Jos työttömyytesi on pitkittynyt tai olet ollut pitkään vailla työtä tai muuta toimintaa, olet etusijalla siihen, että Kuntoutussäätiö voi etsiä sinulle työkummin. Muutoin työkummisi voi olla esimerkiksi lähipiirisi ihminen, naapuri tai sukulainen.
- Sinulla on hänen kanssaan palavereja noin 1–2 kertaa viikossa tunnin kerrallaan, tapaamisia tai WhatsApp-puheluita.
- Työkummitoiminnan avulla voit esimerkiksi saada palkkatuetun työpaikan tai päättää, ettei työelämä olekaan sinua varten.
- Työnetsijän opasvideon monet vinkit ja näkökannat ovat vapaasti käytettävissä, vaikket haluaisikaan osallistua työkummitoimintaan. Laajempaan työnetsijän tekstioppaaseen voit tutustua kirjautumalla palveluumme.
llmoittaudu mukaan tutustumaan, mitä vapaaehtoisen työkummin apu voi sinulle tarjota. Lisätietoja saat
- Kirjautumalla palveluumme työnetsijöiden kirjautumislinkki. Voit täyttää lomaketta useaan kertaan, sähköpostiin tulevan linkin avulla voit jatkaa myöhemmin.
Sisältö päivitetty 22.10.2021
Jaa sivu!