Suoraan sisältöön

Ilmasto-osallisuus

Kuntoutussäätiön Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut -ohjelman kokeiluhankkeet 2020–2021

Kuntoutussäätiö on toteuttanut yhteistyössä Helsingin kaupungin, Palmia Oy:n, Hämeenlinnan kaupungin ja useiden Länsi-Helsingissä toimivien koulujen ja muiden toimijoiden kanssa kaksi ympäristöministeriön rahoittamaa kokeiluhanketta vuosina 2020–2021.

Kasvishävikki voimavaraksi naapurustoon

Vuonna 2020 toteutetussa kokeilussa pienennettiin kuntalaisten hiilijalanjälkeä jakamalla lähes 600 annosta koulujen hävikkiruokaa Länsi-Helsingissä. Kokeilussa myös lisättiin oppilaiden mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastonmuutokseen järjestämällä oppitunteja alueen kouluissa, ja tukemalla koulun ilmastoryhmän toimintaa. Kokeilun aikana kaikkien kohderyhmien kiinnostus ja tieto sekä vaikutusmahdollisuudet ruuan ilmastovaikutuksista lisääntyivät. Hankkeessa kehitettiin toimintamalli koulujen hävikkiruokaongelman ratkaisemiseksi.

Kasvishävikki voimavaraksi naapurustoon -kokeiluhanke Kokeilun paikka -sivustolla

Kasvishävikki voimavaraksi naapurustoon -toimintamalli (2020, pdf)

Hävitetään meidän koulun hävikki

Vuoden 2021 jatkokokeilussa jatkokehitettiin ja skaalattiin tapoja vahvistaa lasten ja nuorten ilmasto-osallisuutta kouluissa. Kuntoutussäätiö koordinoi kokeilua, ja yhteistyötä tehtiin Hämeenlinnan kaupungin ja Palmia Oy:n kanssa. Hankkeessa kehitettiin opetusmateriaalia ja uusia toimintamalleja hävikkiongelman ratkaisuun koulujen arkeen ja opetustyön tueksi. Toimintaa skaalattiin erityisesti Helsingin ja Hämeenlinnan kouluihin.

Hankkeen materiaalit ovat saatavissa sähköisenä kaikkien koulujen tai vastaavien tahojen hyödynnettäväksi.

Hävitetään meidän koulun hävikki -jatkohanke Kokeilun paikka -sivustolla

Hävitetään meidän koulun hävikki -korttipakka

Korttipakka on valmis oppituntimateriaali, jonka avulla oppilaat saavat tietoa ja oppivat, miten he voivat torjua ilmastonmuutosta. Opettajien korteissa on lisätietoa opetuksen tueksi.

Kortteihin on koottu tietoa ruokahävikistä, biojätteestä ja ruoan ilmastovaikutuksista. Kortit on tarkoitettu noin 10–15-vuotiaille lapsille ja nuorille eli 4.–9.-luokkalaisille. Pakkaan kuuluu tieto-, pohdinta- ja tehtäväkortteja. Kortit voi joko tulostaa tai niitä voi näyttää digitaalisesti.

Korttipakka (2021, pdf)

Hävikkiparlamentti-oppimateriaali

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat tuottivat Kuntoutussäätiön työntekijöiden ohjauksessa oppimateriaaliin osion hävikkiparlamentin järjestämisestä. Pakettiin kuuluvat järjestäjän ohjeet, huoneentaulu hävikkiparlamentin teemoista sekä järjestäjän kysymyspatteristo PowerPoint- esityksenä.

Järjestäjän ohjeet (pdf)

Huoneentaulu (pdf)

Kysymyspatteristo (ppt)

Vilhunen Tuuli

Tutkija, aluetyön koordinaattori, YTM

0447813101 | tuuli.vilhunen@kuntoutussaatio.fi

Nääppä Emmi

Viestinnän ja järjestötyön assistentti

040 8366 365 | emmi.naappa@kuntoutussaatio.fi


Sisältö päivitetty 05.10.2021

Jaa sivu!

Simple Share Buttons