Suoraan sisältöön

Työkykykoordinaattorikoulutus – ammatillinen täydennyskoulutus (9 pv) 2.-3.2., 1.3., 5.-6.4., 24.5., 24.8., 20.-21.9.2016 (Kopio)

| 1800 € (ALV 0%)


Perustiedot

Työelämäkynnyksen ylittämisen, työssä jatkamisen ja työhön paluun tukeen osaamista ja välineitä

 
Työelämäkynnyksen ylittämisen, työssä jatkamisen, työhön paluun tuen kysymykset ja osatyökykyisten työelämäosallisuuden vahvistaminen ovat tämän päivän haasteita ja mahdollisuuksia. Työterveyshuollot, TE-toimistot, työnantajat ovat muutoksessa ja kehittämässä omia valmiuksiaan toimia työelämäosallisuuden vahvistamisessa. Nykyajattelussa työkykyä tarkastellaan suhteessa työtehtävään ja tämän vuoksi osatyökykyisyystilanteissa työtä tulee sovitella vastaamaan työntekijän työkykyä ja työntekijän jäljellä olevaa työkykyä.
Työntekijä ja työ eivät aina kohtaa. Työelämään tai opiskelemaan pääseminen tai työssä jatkaminen edellyttävät joskus monipuolista ja taitavaa apua, tukea, ohjausta ja valmennusta. Työkykykoordinaattorit ovat työelämän asiantuntijoita, palvelujärjestelmän tuntijoita, hyvän vuorovaikutuksen, ihmisten auttamisen ja tukemisen osaajia.

 

Tavoitteet

Koulutuksen tavoitteena on työllistymistä, työssä jatkamista ja työhön paluuta edistävän ammattilaistyön osaamisen vahvistaminen. Tavoitteena on työkykykoordinaattorin työssä tai sitä vastaavissa tehtävissä toimivien tiedollisen ja taidollisen osaamisen edistäminen, ammatillisen kasvun vahvistaminen sekä työn kehittäminen, työllistymistä (myös opiskelu) ja työssä jatkamista edistävän työn osaamisen ja tuloksellisuuden vahvistaminen työterveyshuollon, TE-toimistojen, työantajien ja muun tarvittavan verkoston kanssa. Tavoitteena on, että osallistujat saavat hyvät valmiudet tukea osatyökyisten henkilöiden pääsyä työelämään tai jatkamista siellä erilaisten ratkaisujen turvin.

 

Koulutuksen osallistujat

Koulutukseen otetaan 25-30 osallistujaa. Koulutukseen voi hakeutua sellaiset ammattilaiset, jotka työskentelevät työllistymisen ja työssä jatkamisen edistämiseen liittyvissä tehtävissä. Koulutuksen osallistujat toimivat tai tulevat toimimaan työkykykoordinaattorin, työluotsin tai vastaavalla nimikkeellä organisaatioissa ja yrityksissä. Pohjakoulutuksena on vähintään ammattitutkinto ja työkokemusta alan tehtävistä. Huomioitavaa myös on, että työterveyshuollossa työskenteleviltä työkykykoordinaattoreilta, joilla on muu kuin terveydenhuollon tutkinto, Kelan korvauskäytäntöjen vaatimusten mukaisesti edellytetään lisäksi työterveyshuollon opintoja (2 op). Osallistujilta odotetaan kiinnostusta uusiin näkökulmiin ja muutoksen tukemiseen, työkäytäntöjen analyysia, kiinnostusta kehittää omia vuorovaikutustaitojaan, voimavaralähtöistä työotetta, asiakastyön valmiuksia ja työvälineitä, sitoutumista prosessiin ja halua toimia työssä jatkamista ja työllistymistä edistävän työn tärkeällä kentällä.

 

Koulutuksen aikataulu

Koulutusohjelma alkaa 2.-3.2.2016 ja päättyy syyskuussa 2016. Koulutukset ovat pääosin yhden päivän mittaisia noin kerran kuukaudessa toteutettavia lähipäiviä. Poikkeuksena koulutuksen aloitus- ja päätöstilanteet, jolloin koulutus on kahtena peräkkäisenä päivänä. Koulutus käsittää yhdeksän lähiopetuspäivää. Lähiopetuspäivien lisäksi koulutukseen sisältyy välitehtäviä liittyen koulutuksen sisällön analysoimiseen, koulutuksen kytkemistä omaan tehtäväkenttään ja oman alueen toimijaverkostoon, tiedon levittämistä omassa organisaatiossa, kirjallisuuteen perehtymistä sekä omaan työhön liittyvän kehittämistehtävän tekemistä.

 

Koulutuksen toteutuspaikka

Lähiopetuspäivät toteutetaan pääosin Helsingissä Kuntoutussäätiön tiloissa.

 

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä

Työelämän asiantuntija Sirpa Tujunen, Kuntoutussäätiö, puh. 040 556 1426

sirpa.tujunen@kuntoutussaatio.fi

 

Hinta

Koulutuksen kokonaishinta on 1800 €, joka laskutetaan etukäteen. Koulutus ei sisällä majoituksista, matkustuksesta eikä ruokailuista aiheutuneita kuluja.

Peruutusehdot

Peruutuksesta on aina ilmoitettava. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme 50 % osallistumismaksusta. Kaksi arkipäivää ennen koulutusta tai sen jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa.

 

Ilmoittaudu koulutukseen

 

Muuta huomioitavaa

Työkykykoordinaattorinkoulutuson kehitetty alla mainituissa hankkeissa:

  • Sosiaali- ja terveysministeriön osatyökykyiset työssä – ohjelma (OSKU)
    www.stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/osatyokykyiset
  • STM:n (ESR) rahoittama ja Kuntoutussäätiön toteuttama JAMIT- työssä jatkamisen edistäminen -hanke
    www.kuntoutussaatio.fi/jamit
  • Pilottihankkeen toteutuksesta ja kokemuksista löytyy tietoa oheisen julkaisun sivuilta 23-43.
    www.kuntoutussaatio.fi/files/1786/Tyoseloste_47_2014.pdf

Ohjelma

Paikka


Sisältö päivitetty 30.08.2016

Jaa sivu!

Simple Share Buttons