Suoraan sisältöön

Polkuja työelämään (Tempo) -osatyökykyisen työnhakijan tuki -hankkeen päätösseminaari

22.03.2018 | Helsinki

Ilm. viim.08.03.2018


Perustiedot

 

Varhainen tuki työttömäksi jääneiden terveysongelmissa ja mahdollisten pitkäaikaissairauksien säilyminen hyvässä hoitotasapainossa paitsi ehkäisevät tehokkaasti syrjäytymistä ja huono-osaisuutta myös tuottavat mittavia kustannussäästöjä sekä terveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Tarvitaan vaikuttavia käytäntöjä, joiden avulla voidaan huolehtia osatyökykyisten työttömäksi jäävien terveydenhoidon jatkumisesta.  

Tällaisia käytäntöjä on kehitetty ja arvioitu Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa, Kuntoutussäätiön hallinnoimassa Polkuja työelämään (TEMPO) – osatyökykyisen työnhakijan tuki -hankkeessa, jossa ydintavoitteena on ollut tukea työkykyä sekä työhön palaamista ja pääsemistä silloin, kun työkyvyssä on sosiaalisia tai terveydellisiä rajoitteita.  

Tempo-hanke on loppusuoralla ja huipentuu päätösseminaariin, joka pidetään Ravintola Sipulissa Katajanokalla 22.3.2018 klo 11.30-15.30. Seminaarissa kuullaan ja keskustellaan hankkeen keskeisten toimintojen kokemuksista ja tuloksista, ja suunnataan katseet tulevaan.

Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan seminaariimme!


Ohjelma

11.30
Lounas

12.15
Seminaarin avaus ja johdatus Tempo-hankkeeseen
Marja Heikkilä, Tempo-hankkeen projektipäällikkö, Kuntoutussäätiö

12.25
Kuntoutuskursseista ja valmennuksista tukea työkykyyn – Kokemuksia hankkeen kehittämistyöstä
Kuntoutuskeskus Kiipula, Kuntoutumiskeskus Apila, Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos sekä UKK-instituutti

13.20
Työkykykoordinaattoritoimintamallin kehittäminen
Julia Anttilainen, Tempo-hankkeen projektisuunnittelija, Kuntoutussäätiö

13.30
Palveluohjaus Kirkkonummella
Ari Vehmas, yleislääketieteen erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys, Kaisankoti

13.40
Yhteistyöllä sujuvampaa työkyvynarviointia
Tanja Rentto, työterveyslääkäri ja Eija Viukari terveyssosiaalityöntekijä

14.00
Kahvi

14.15
Työttömäksi jääneen ohjautuminen työterveyshuollosta perusterveydenhuoltoon – Tempo-hankkeessa toteutetun pilotin tuloksia
Niina Tanner, Tempo-hankkeen projektikoordinaattori, Kuntoutussäätiö

14.30
Sujuvaa palveluohjausta työkykykoordinaattorin tuella – tuloksia hankkeen selvityksestä
Mirkka Vuorento, tutkija, Kuntoutussäätiö

14.45
Tuloksia Tempo-hankkeen ulkoisesta arvioinnista

Arttu Vainio ja Anna Björk, Oxford Research Oy

15:00
Työkykykoordinaattoritoimintamallin ja -koulutuksen tulevaisuus

Raija Tiainen, projektipäällikkö, STM

15.15
Kuntoutuksen uudistamiskomitean esityksiä

Kari Välimäki, Kuntoutuksen uudistamiskomitea

15.30
Seminaari päättyy

Paikka

Ravintola Sipuli
Bankettisali
Kanavaranta 7
00160 Helsinki

Lisätiedot



Sisältö päivitetty 22.02.2018

Jaa sivu!

Simple Share Buttons