Suoraan sisältöön

Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivä 2018

15.11.2018 | Helsinki | 250 €

Ilm. viim.01.11.2018


Perustiedot

Kuinka kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille voidaan luoda uudenlaista, ”oikeille” työmarkkinoille sopivaa osaamista? Kuinka päästä syvempään vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa?

Kuntouttavaa työtä on uudistettu jo pitkään. Uutta palvelujärjestelmää on valmisteltu monien erilaisten kokeilujen avulla, erityisesti hallituksen OTE-kärkihankkeessa. Tulevat rakenneuudistukset muuttavat kuntouttavan työtoiminnan, aktivoinnin ja työllisyyden hoidon palveluja perinpohjaisesti suuntaan, jossa yhteistyöltä ja johtamiselta vaaditaan entistä enemmän.

Tule keskustelemaan, kuuntelemaan ja kasvattamaan osaamistasi!

Tarjoamme sinulle napakan, yhden päivän mittaisen koulutuksen, jossa kuulet kuntouttavan työtoiminnan tuoreimmista käänteistä paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Kenelle?

Koulutuksen kohderyhmänä ovat työllisyydenhoidon, aktivoinnin, ammatillisen kuntoutuksen, sosiaali‐ ja terveydenhuollon ammattilaiset ja päätöksentekijät sekä kaikki työllisyyspalvelujen ja aktivoinnin sidosryhmissä työskentelevät ammattilaiset.

Osallistumismaksu ja peruutusehdot

250 € (hintaan ei lisätä arvonlisäveroa) sisältää ohjelmassa mainitut tarjoilut. Peruutuksesta on aina ilmoitettava. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa.

Tervetuloa Malminkartanoon – olemme hyvien yhteyksien päässä!

Koulutukset pidetään Kuntoutussäätiössä osoitteessa Pakarituvantie 4, Helsinki.

ILMOITTAUDU MUKAAN!

Ohjelma

Puheenjohtaja
Yhteyspäällikkö Mika Ala-Kauhaluoma, Kuntoutussäätiö

9.30 Tervetuloa koulutuspäivään
Mika Ala-Kauhaluoma, Kuntoutussäätiö     

9.45 Oikeaa työtä yhdessä asiakkaan kanssa – case Kuntoutussäätiön Living Lab
palvelupäällikkö Ira Vahtero, Kuntoutussäätiö

Pieni tauko

10.45 Miten tuetun työllistämisen mallia kehitetään osana Kuntouttavan työn uudistajat (KUTU) -hanketta
projektipäällikkö Olli Laasanen, Kuntoutussäätiö

11.30 Parhaat mallit työllistymiseen ja osallisuuteen – mitä valtakunnallisissa OTE-kokeiluissa on tapahtunut?
puhuja varmistuu myöhemmin

12.15 Lounas

13.00 Johtamisen rooli TYP-toiminnan onnistumisessa
tutkijat Anne Määttä, DIAK ja Jaakko Harkko, Helsingin yliopisto

13.50 Kuntouttavan työn haasteet ja ratkaisut/viestit eteenpäin
Ryhmäporinat ja purku

14.15  Kahvitauko

14.30 Miten yhteistyöllä ja verkostojen rakentamisella edistetään asiakkaan polkua kohti työllistymistä: Hyviä käytäntöjä Kymenlaaksosta
palvelupäällikkö Timo Pesu, Carea ja johtaja Juha Kouvo, Kaakkois-Suomen TE-palvelut

15.00 Missä mennään kuntouttavaa työtoiminnan lainsäädännön uudistamisessa? Keskustelua lakiuudistuksen suuntaviivoista
sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen, sosiaali- ja terveysministeriö

Päivän yhteenveto
Mika Ala-Kauhaluoma

16.00 Päivän päätös

ILMOITTAUDU MUKAAN!

Paikka

Lisätietoja koulutuksesta

Anttilainen Julia

Tutkija, uuden työn muotoilija

044 781 3010 | julia.anttilainen@kuntoutussaatio.fi


Sisältö päivitetty 22.08.2018

Jaa sivu!

Simple Share Buttons