Suoraan sisältöön

Ajelehtivan nuoren palveluverkko -hyvät työmenetelmät ja toimintamallit käyttöön

27.10.2015 | Helsinki | 285.00

Ilm. viim.12.10.2015


Perustiedot

Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tukeva palvelujärjestelmä on pirstaleinen, ja usein nuorten on vaikeaa löytää ongelmiinsa tukea ja ohjausta oikea-aikaisesti. Myös alan ammattilaisille palvelujärjestelmämme hallinta on haasteellinen tehtävä. Tutkimusten pohjalta piirtyy kuitenkin varsin tarkka kuva siitä, mikä toimii ja mitä pitäisi kehittää.

Eri toimijoiden välinen yhteistyö on tiivistynyt kunnissa nuorisolain ja nuorisotakuun avulla, ja kunnissa on kehitetty innovatiivisesti uusia työmenetelmiä ja toimintamalleja. Nyt on aika jalostaa ja levittää näitä hyviä toimintamalleja koko maahan. Esittelemme koulutuspäivässä sellaisia menetelmiä, toimintamalleja ja uudistuksia, joiden avulla nuorten palveluihin saadaan uudenlainen toimintalogiikka.

Kohderyhmä

Koulutus soveltuu nuorisotyön, koulutuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon, TE-hallinnon, kuntoutuksen, ja sosiaalivakuutuksen ammattilaisille, päätöksentekijöille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.

Vetäjä

Vanhempi asiantuntija, YTL Matti Tuusa, Kuntoutussäätiö

Ilmoittaudu koulutukseen

Ohjelma

Tiistai 27.10.2015

9.00    
Ilmoittautuminen ja aamukahvi/tee hedelmien kera

9.15
Avaus ja esittäytyminen
Vanhempi asiantuntija Matti Tuusa, Kuntoutussäätiö

9.30
Kunniallinen vai kunniaton köyhä? – Kuka on syrjäytynyt?
Tutkija Jaakko Harkko, Kuntoutussäätiö

10.00
Miten nuorten palveluja pitäisi kehittää? – Eduskunnalle tehdyn nuorten palvelujen vaikuttavuustutkimuksen ja nuorisotakuun seurannan tuloksia
Matti Tuusa

10.45
VAMOS-palvelun avulla tukea nuorille koulutukseen, työhön tai muuhun mielekkääseen toimintaan kiinnittymiselle.      
Yksikön esimies Minna Latonen, Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-palvelut, Espoo

Keskustelua aamupäivän alustusten pohjalta

12.45
Lounas

12.45
Startti parempaan elämään – työpajojen strattivelmennuksen avulla arjen taitoja ja sosiaalista kuntoutusta
Projektipäällikkö Mea Hannila-Niemelä, Valtakunnallinen työpajayhdistys

13.30
Ohjaamo-hankkeen tavoitteita ja kokemuksia – matala kynnys, kaikki nuorten palvelut samalta luukuulta
Projektipäällikkö Sirkku Reponen, Helsingin Ohjaamo-hanke

14.15
Kahvi/tee

14.30
Tajua Mut! -toimintamallin avulla varhaista tukea nuorille eri toimijoiden välisen yhteistyön sujuvoittamisen avulla
Johtaja Jussi Ronkainen, Juvenia – Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Mikkelin ammattikorkeakoulu  

15.15
Masentuneen nuoren tukeminen –  psykologin näkökulma
Psykologi Leena Tarkiainen, Kuntoutussäätiö

16.00
Yhteenveto

16.15
Koulutuspäivien päätös

Ilmoittaudu koulutukseen

Paikka

Kuntoutussäätiö

Tervetuloa Kuntoutussäätiöön!

Kuntoutussäätiö
Pakarituvantie 4
00410 Helsinki

Kartta ja tarkemmat kulkuyhteydet


Sisältö päivitetty 11.07.2016

Jaa sivu!

Simple Share Buttons