yhteiskehittäminen
LueTutkijablogi - 20.12.2021Digiosallisuus-malli vahvistaa erityisesti ikäihmisten osallisuutta yhteiskuntaan
Kuntoutussäätiö ja Omakotisäätiön Kanto-hanke aloittivat yhteistyön koronapandemian myötä, kun säätiöiden alueen asukkaille suunnattu ryhmätoiminta siirtyi pääosin verkkoon. Yhteistyön tavoitteena oli lisätä osallistumisen mahdollisuuksia erityisesti henkilöille, joilla ei ollut sosiaalista tukiverkostoa ja joilla oli heikommat digitaidot. Tässä kirjoituksessa esittelemme yhteiskehittämisen kautta syntynyttä toimintamallia digiosallisuudesta, jonka toivomme leviävän myös muille alueille ja toimijoille Suomessa. Jaamme myös kokemuksiamme mallin kehittämisestä.
Tutkijablogi - 06.12.2017
Kuntoutuksen prosessikiihdyttämössä muotoillaan yhdessä kuntoutusta

Kuntoutuksen prosessikiihdyttämö kehitettiin kuntoutuksen yhteiskehittämisen alustaksi. Tällä alustalla erityyppiset kuntoutuksen toimijat voivat yhteistyössä muotoilla kuntoukseen liittyviä tuotteita, palveluja tai prosesseja.
LueTutkijablogi - 17.08.2017
Kyky kuunnella ja väärässä olemisen taito – yhdessä kehittäminen vaatii tutkijalta heittäytymistä

Hyvässä kehitystyössä hyödynnetään sekä asiantuntijuutta että kokemustietoa. Yhdessä työskentely sitouttaa, tuo ilmi potentiaalisia sudenkuoppia ja on jo samalla tiedon ja kehitystyön jalkauttamista. Yksi tapa hyödyntää kokemustietoa on ottaa asiakkaat mukaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.
LueTutkijablogi - 20.04.2016
Asiantuntija — kuntoutumisen mahdollistaja?

Kuntoutus on järjestelmällistä ja objektiiviseen, tutkittuun tietoon perustuvaa ammatillista toimintaa. Samanaikaisesti asiakkaan näkökulma, asiakkaan osallistuminen sekä osallisuus nähdään kuntoutuksessa keskeisinä asioina. Ilman niitä tehokkainkin, tutkittuun tietoon perustuva kuntoutusprosessi jää mekaanisten toimenpiteiden sarjaksi.
Lue