valmennus
Opiskelijanäkökulma - 13.02.2023Katoaako tuen tarve yli kolmekymppisillä?

Olen viimeisen vuoden kuntoutuksen ohjaaja opiskelija Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Opintojeni aikana erityisesti yksi asia on jäänyt pohdituttamaan: ikärajat tukipalveluissa. Onko tosiaan niin, että tukea tarvitsevat vain alle kolmekymppiset? Tämä blogikirjoitus on julkaistu alun perin 27.4.2022 Kuntoutussäätiön Kuntoutuspäivien verkkosivuilla. Kirjoittaja on kuntoutuksen ohjaajaopiskelija, joka on osallistunut Kuntoutussäätiön ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun prosessikiihdyttämöön.
LueLueUutiset - 04.04.2019
LIITO-hankkeen pilottivalmennuksissa mahtava joukko harrastustoiminnan ammattilaisia
Liike jatkuu – tieto tukee (LIITO) -hankkeen yhtenä tavoitteena on tarjota harrastustoiminnan valmentajille ja ohjaajille tietoa ja työvälineitä erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohtaamiseen. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi kokosimme ns. pilottiryhmän LIITO-valmennusten kehittämiseksi ja järjestimme kaksi valmennuskertaa 20.3. ja 3.4. Valmennuksissa kävi kahdeksantoista (18) osallistujaa yhdestätoista (11) eri organisaatiosta. Ensimmäisessä valmennuksessa painopiste oli LIITO-hankkeen tutuksi […]
Tutkijablogi - 09.08.2017
Asiakaskokemusmittauksella entistä parempia tuloksia valmennuspalveluihin

Kuntoutussäätiössä on kehitetty asiakaskokemusmittari, jolla mitataan työpajan valmentautujan työllisen identiteetin vahvistumista. Mittarilla voidaan seurata, kuinka hyvin valmentautujien työelämän taidot, osaaminen ja työelämäosallisuus ovat vahvistuneet valmennusjakson aikana. Tätä tietoa voidaan käyttää valmennuspalveluiden vaikutusten osoittamiseksi.
Lue