vaikuttamistyö
LueUutiset - 25.10.2022Kokonaisvaikuttavuus on ratkaisevaa työllistymisedellytyksiä parantavassa toiminnassa
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen peräänkuuluttaa kokonaisvaikuttavuutta työllistymisedellytyksiä parantavassa toiminnassa. – Työllistymisen lisäksi huomiota tulee kiinnittää ihmisten kokonaisvaltaisen tilanteen muutoksiin ja esimerkiksi sosiaalisen ja muun hyvinvoinnin kasvuun, Sarkkinen toteaa. Hanna Sarkkinen näkee tärkeänä tutkitun tiedon päätöksenteon pohjana. Tietoa tarvitaan monipuolisesti niin työllisyyttä edistävän toiminnan taloudellisista vaikutuksista kuin inhimillisistä hyödyistä yksilöille. Ministeri Sarkkinen oli Kuntoutussäätiön ja […]
LueUutiset - 05.10.2022
EU:n yhteisötalouden tulee perustua kaikkien ihmisten mukana pitämiseen
EU:n yhteisötalouden aloite on tärkeä periaatelinjaus yhteisötalouden kehittämiseksi EU:ssa ja sen jäsenmaissa. Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen kuusi toimijaa lausuivat omassa kannanotossaan, että yhteisötalouden tärkeänä periaatteena tulee olla inklusiivisuus, kaikkien väestöryhmien ja ihmisten mukana pitäminen. Yhteiskunnallista kehitystä ja yhteisötaloutta tulee kehittää, yhtenäistää sekä vahvistaa EU:n tasolla ja kussakin jäsenmaassa niin, että kaikki ihmiset pidetään kehityksessä mukana. Politiikkatoimien […]
LueUutiset - 27.09.2022
Sosiaaliturvan valmisteluissa täytyy huomioida haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset
Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti 26.9.2022 pyöreän pöydän keskustelun sosiaaliturvasta ihmisoikeutena. Johtaja Riikka Shemeikka piti tilaisuudessa puheenvuoron, jossa hän esitti Kuntoutussäätiön kannanoton. Kuntoutussäätiö haluaa painottaa, että sosiaaliturvan tulee olla riittävä ja julkisten palveluiden saavutettavia kaikille, myös haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille. Tukijärjestelmää pitää yksinkertaistaa Arvioiden mukaan Suomessa on yli 650 000 ihmistä, joilla on vakavia ongelmia perustoimeentulonsa kanssa. […]
LueUutiset - 25.08.2022
Järjestöjen asemaa suomalaisessa demokratiapolitiikassa tulee vahvistaa
Järjestöjen asemaa suomalaisessa demokratiapolitiikassa ja osallisuusmahdollisuuksien kehittämisessä tulee vahvistaa. Järjestöt ovat erityisen tärkeitä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien kannalta. Järjestöillä on arkinen, elävä yhteys ihmisiin, ja niillä on paljon osaamista ja toimintamalleja ihmisten tavoittamiseen. Pandemia-aika on osoittanut, että järjestöt kykenevät nopeasti uudistamaan omaa toimintaansa. Ne ovat ottaneet käyttöön lukuisia sosiaalisia innovaatioita eli uudenlaisia […]
LueUutiset - 11.08.2022
Sosiaaliset innovaatiot ovat välttämättömiä yhteiskunnallisessa uudistumisessa
Sosiaaliset innovaatiot ovat välttämättömiä yhteiskunnallisessa uudistumisessa, ratkottaessa yhä hankalampia sosiaalisia ja ympäristöongelmia. Syrjäytyminen, osattomuus, ihmisten välisen eriarvoisuuden kasvu ja pitkäaikaistyöttömyys ovat esimerkkejä haasteista, jotka edellyttävät sosiaalisia innovaatioita. Sosiaalinen innovaatio on uusi tuote, palvelu, organisaatio- tai liiketoimintamalli, jolla ratkotaan sosiaalisia tai ympäristöongelmia aiempaa tehokkaammin ja tuloksellisemmin. Sosiaaliset innovaatiot edellyttävät tiivistä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin […]
LueUutiset - 30.05.2022
Vaikuttava kuntoutus säästää rahaa – Kuntoutustoimijoiden verkosto: Suomeen tarvitaan kuntoutustakuu
Kuntoutukseen tulee panostaa, sillä hyvin suunniteltu ja toteutettu kuntoutus säästää tulevaisuuden menoja. Vaikuttava kuntoutus vahvistaa ihmisten osallisuutta, terveyttä, arjessa pärjäämistä ja työ- ja toimintakykyä sekä nostaa työllisyysastetta. Kuntoutuksella on myös keskeinen merkitys parantumattomasti sairaan ja pysyvästi vammautuneen elämänlaadulle. Siksi Suomeen tarvitaan kuntoutustakuu, ehdottaa yli 100 kuntoutustoimijan verkosto. Vaikuttava kuntoutus alkaa ajoissa, on määrältään sopiva asiakkaan […]
LueUutiset - 25.05.2022
Sininauhaliitto, Kuntoutussäätiö ja Silta-Valmennusyhdistys vaativat, että lausunnolla olevan palkkatukiuudistuksen taloudellisen toiminnan määrittely tarkennetaan
Parhaillaan on lausunnolla hallituksen esitys julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta. Jos esitys toteutuu, sen taloudellista toimintaa koskeva ehto tulee aiheuttamaan merkittäviä rajoitteita järjestöjen ja säätiöiden työllistämistoimiin. Vaikutukset heijastuisivat monella tavalla niin järjestöjen tukityöllistettyihin kuin muihinkin hauraisiin ihmisiin, jotka järjestöjen toimintaan ja tukitoimiin osallistuvat. Ketkä tulevaisuudessa pystyvät työllistämään ja tukemaan heikossa työmarkkina-asemassa olevia? Palkkatukea […]
LueUutiset - 23.05.2022
Valmisteltu palkkatukiuudistus yhdenmukaistaa palkkatuen käyttöä, mutta taloudellisen toiminnan määrittely aiheuttaa vaikeuksia järjestöille ja säätiöille
Suomessa valmisteltu luonnos palkkatuen uudistamiseksi sisältää monia palkkatuen käyttöä selkiyttäviä muutoksia. Järjestöille ja säätiöille taloudellista toimintaa koskevat ehdot voivat aiheuttaa merkittäviä rajoitteita työllistämiseen. Järjestöt ovat tärkeitä työllisyydenhoidossa Järjestöt ja yleishyödylliset säätiöt ovat tärkeitä osatyökykyisten ja muutoin haastavassa työmarkkinatilanteessa olevien ihmisten työllistäjiä. Järjestö- ja säätiökentän vahvuutena on monipuolisuus. Ne tarjoavat laajan kirjon erilaisia tehtäviä syrjäytymisen ehkäisystä […]
LueUutiset - 12.05.2022
Ihmisten työllistymisedellytyksien parantaminen on tehokas keino torjua syrjäytymistä ja köyhyyttä
Työllistymisedellytyksien parantamisella voidaan tehokkaasti ja vaikuttavasti torjua ihmisten syrjäytymistä ja köyhyyttä. Kuntoutussäätiö toi esille asiaan liittyviä ratkaisuja ministerien Aki Lindénin ja Hanna Sarkkisen organisoimassa pyöreän pöydän keskustelussa. Tilaisuus järjestettiin 11.5.2022 sosiaali- ja terveysministeriössä. Kuntoutussäätiön puheenvuoron tilaisuudessa käytti toimitusjohtaja Soile Kuitunen. Suomessa on laaja joukko ihmisiä, jotka eivät kiinnity tuloksellisesti työllistymispalveluihin Suomessa on arvioiden mukaan 30 000 – 50 000 […]
LueUutiset - 23.03.2022
Lakiuudistus ja muutosten suma uhkaavat työttömien palveluita – Sininauhaliitto ja Kuntoutussäätiö huolissaan kuntien roolin ohenemisesta verkostoyhteistyössä
Uusien hyvinvointialueiden myötä myös työllistymisen monialaista yhteispalvelua koskeva lainsäädäntö muuttuu. Sininauhaliitto ja Kuntoutussäätiö kantavat huolta siitä, saavatko kunnat riittävän vahvan aseman tässä monialaisessa verkostoyhteistyössä. Kunnissa olevaa työllistämisen osaamista ei ole varaa menettää tilanteessa, jossa työ ja ihmiset eivät tälläkään hetkellä kohtaa. Työllistymisen palveluiden suunnittelusta ja järjestämisestä vastaavaa työllistymisen monialaista yhteispalvelua uudistetaan voimaan astuneen sote-uudistuksen vuoksi. […]